tiistai 7. helmikuuta 2012

Eka lääkäri

Eilen oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Tulin paikalle 15min aikaisemmin ja istuin odottamaan ensimmäiseen aulaan. Mieheni sisko soitteli ja kysyi, haluaisinko että hän tulee hetkeksi odottamaan kanssani. Hänellä oli puolen tunnin päästä hammaslääkäri samassa rakennuksessa, joten mikä ettei.
Kun aikani oli mennyt 20 minuuttia sitten, ihmettelin että mikä siellä kestää. Ajateltiin, että kyllä ne kohta kutsuu, on vaan myöhässä vähän. Sitten jäin jo yksikseni odottelemaan, eikä hälytyskellot alkanut soida, vaikka mun jälkeen tulleet perheet pääsi jo pois ja minä vaan istuin odottamassa :D Samalla kun soitin miehelleni että pitäisköhän jo tunnin odottelun jälkeen käydä kysymässä että mikä kestää, miehen sisko tuli takaisin hammaslääkäriltä ja mentiin yhdessä selvittämään asia.
Kävi ilmi, että tämä lääkäri oli huutanut ovelta nimeltä, mutta talossa oli kaksi odotushuonetta, eikä hän ollut käynyt tarkastamassa siellä missä minä olin odottanut. Selvä. No, onneksi se otti meidät heti sisään.
En ollut tullut ajatelleeksi, että mitä siellä lääkärin vastaanotolla oikein edes tehdään, joten en tiennyt mistä olisin puhunut. Lääkäri vaan tuijotti mua aina kun olin sanonu jotain, ja irvisti perään. Tuli ihan sellanen epämiellyttävä olo. Sitten aivan yhtäkkiä hän vaan töksäytti "ota housut pois". Oli kyllä tosi kovakourainen lääkäri. Ei aikaisemmin oo koskaan sisätutkimus sattunut noin paljoa, kuin mitä nyt!
Onneksi saatiin kuunnella sydänäänet, ja hyvinhän ne kuului. Se helpotti omaa epävarmaa oloa tosi paljon, kaiken tän vuotelun jälkeen kaikki onkin ok. Nyt kävin ostamassa hiivatulehdukseen lääkettä, että jos se vuotelu olis johtunut siitä.


Kuva täältä
Ostin tänään tällaisen Hello kitty-mobilen. Maksoi Suomalaisessa n. 5€ poistomyynnistä. Mies ei hirveästi tykännyt, mutta mä olen Hello kitty-fani, joten halusin ton ehdottomasti! :D
Seuraavaksi pitäisi varailla aikaa niskapoimu-ultraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!