Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1v. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1v. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tokiossa puolitoistavuotiaan kanssa.

Niinkuin viime postauksessa jo mainitsin, ollaan taas lähdössä Jaappaniin. 
Millaista siellä sitten oli 1,5-vuotiaan kanssa?
Tässä nyt jotain meidän matkasta, pidemmänkin tarinan voisin kirjoittaa, mutta tässä pääpiirteittäin:



Eli ostimme lennot Finnairilta, koska saimme hyvän tarjouksen. Liput ostimme lokakuun lopussa, ja matkaan lähdimme helmikuun puolessa välissä. Olimme viimeeksi vain 10 päivää, joka oli kyllä liian vähän. Matkustamiseenkin meni siitä kaksi, joten saimme kierrellä kaupunkia vain seitsemän päivää! (Tällä kerralla otimme vahingon takaisin, ja varasimme 16 päivää :D) Voitte varmaan kuvitella, millaista pojalla oli aikaeron tuoman väsymyksen kanssa? Japanissa kello on +7 tuntia, eikä laps nukkunut menomatkalla kuin kolme tuntia kymmenestä. 



Saavuimme Naritan lentokentälle aamukymmeneltä paikallista aikaa, kolmelta yöllä Suomen aikaa. Miehen kanssa nukuttiin vaivaiset pari tuntia, oli aika väsynyttä sakkia lentokentällä. 
Me ostettiin kentältä Suica+Nex-kortit, joilla pääsi lentokentältä keskustaan, ja tuo Suica on vähän niinkuin Helsingin matkakortti, käy junissa ja metroissa jne. Sillä pystyi myös maksamaan ostoksia kioskissa, joka näytti hyvin kätevältä, itse emme kokeilleet. 
Eli junalla Shinjukun asemalle, ja siellä piti kahdestakymmenestä junaraiteesta osata päätellä, mikä oli juuri meidän kotiasemalle menevä. Vaikka olimme käyneet japanin alkeet ennen lähtöä, ja kysyimme monelta ihmiseltä ennen junaan hyppäämistä, menimme kolme kertaa väärällä junalla, vasta neljännellä pääsimme oikeaan junaan ja oikealle asemalle. (Japanissa saatetaan neuvoa, vaikka väärin, jos ei tiedetä oikeaa vastausta. Tässä tilanteessa todella hyödyllistä, not!)
Olimme siis vuokranneet Koenjista kolmion. Vuokranantajamme oli mukava japanilainen nainen, joka puhui suomea. Olimme oikein tyytyväisiä valintaamme, ja vuokrasimme tällekkin kerralle saman asunnon, kuin viimeeksi. Paikan nimi on Nekotalo. 



Ensimmäinen päivä meni asunnolle löytäessä, ja ruokakaupassa käydessä. Poika nukkui vaunuissa vielä muutaman tunnin illalla, ja me kävimme sushiravintolassa syömässä. Koenjissa oli monenlaista ruokapaikkaa, ja pikkupurtavaa sai aseman läheltä kioskeista pikkurahalla. Suosittelemme erityisesti Ten'ya-nimistä tempurapaikkaa, halpaa ja erittäin hyvän makuista!

Me emme kovin monessa leikkipaikassa käyneet pojan kanssa, ainoat taisivat olla kissakahvila, jossa sai silitellä kissoja, Odaiban Hello Kitty-leikkialue, ja Harajukun puistoalue sunnuntai-iltapäivänä, kun kaikki muut paikat oli suljettu. Seuraavalle matkalle varasimme jo liput Ghibli-museoon, koska poika rakastaa niitä piirrettyjä yli kaiken. Kuuleman mukaan museossa pääsee myös ison kissabussin sisään! 
Olemme myös ottaneet selvää useista puistoista ja leikkipaikoista, just in case, jos meillä on aikaa.  



Paikallisia ruokia tuo silloin niin rajoittunut poikamme söi uskomattoman hyvin, hänelle maistui kaikki riisistä nuudeliin. Kaupastakin sai alle eurolla onigirejä, joita ostimme joka päivälle lounaaksi pojalle. Myös 2,5dl maitopurkkeja myytiin, tosin vaativat kylmäsäilytyksen. 
Teimme aamiaisen aina itse asunnolla. Kaupoista oli vaikeaa löytää voita (ostimme monta kertaa voipaketin näköistä juustoa), ja paahtoleivätkin oli kahden normaalin paksuisia, pahvin makuisia vehnämötiköitä. 
Onneksi kaupoista sai myös kaikenlaisia hedelmäkuppeja ja valmisruokia. 





Vaikka mieleistä ruokaa löytyikin, oli vaippoja ja tutteja(sekä vauvanruokaa) erittäin vaikeaa löytää! Tutteja oli yksi kappale myynnissä Isetanin kauppakeskuksessa Shinjukussa, ja toisen samanlaisen löysimme Odaibasta Venus fortin kauppakeskuksen alimman kerroksen kaupasta, jossa myytiin myös vaippoja. Mä olen sen verran epäileväinen ja vannon liberojen nimeen, että ei ostettu paikallisia vaippoja ollenkaan, vaan otettiin omat Suomesta, ja hyvä niin. 

Meidän vaaleatukkaista poikaa jaksettiin ihastella niin junissa, hisseissä, kuin ravintoloissakin. Taisi poika alkaa kerran itkemäänkin, kun muutama parikymppinen vaateliikkeen myyjä tuli liian kovaan ääneen kiljumaan japaniksi söpöä pojan juuri herättyä päiväunilta! :D



Liikuimme pääasiassa junalla, ja täytyy kyllä sanoa, että jos olisin itse ollut yksin pojan kanssa matkalla, ei liikkumisesta olisi tullut mitään! Suurimmassa osassa metroja ja junia ei ollut ollenkaan hissejä, tai ne oli jossain toisessa päässä laituria. Meillä meni suunnaton määrä aikaa etsiä hissejä, odottaa seuraavaa junaa jne, koska meillä oli vaunut. Onneksi mies jaksoi aina kantaa lapsen vaunuissa portaat ylös, jos (ja kun) hissejä ei ollut. Ja junatkin tulivat muutaman minuutin välein, jos emme mahtuneet kyytiin ruuhka-aikana. 
Kannattaa kyllä välttää aamu-ja iltaruuhkia vaunujen/lasten kanssa, ettei tuhlaa aikaansa junia odottaessa. Yksi vinkki: me menimme yleensä viimeiseen junavaunuun, koska siellä ei ollut niin täyttä, ja koska siellä oli yleensä konnari, jolta pystyi kysymään, meneekö tämä juna sinne, minne me haluamme (vastaus oli sitten hankalampi ymmärtää, välillä.). 

Hanavesi on juomakelpoista, tosin maistui aivan kloorille. Mutta kyllä siitä puurot keitti ja hampaat pesi. 
Kuulin ennen matkaa, että yleisiä vessoja on vaikea löytää. Mun mielestä jopa invavessaan oli helppo päästä, ja niissä oli hyvä vaihtaa vaippa ja käydä itse samalla asioilla. Invavessoissa oli myös usein ne kuuluisat napit, joita painamalla sai istuimen lämmityksen tai vaikka alapääpesun :D
Tosin omat saippuat ja pyyhkeet kannattaa olla vessapaperin lisäksi, että saa kädet pestyä kakkavaipan vaihdon jälkeen. 



(Sorry huonot puhelinkuvat, tällä hetkellä pääsen päivittämään blogia ainoastaan puhelimella. )

Mainitaan vielä, että otimme koko porukalle a-ja b-hepatiittirokotukset ennen matkaa. 
Ostimme myös matkaa varten kätevät kaupunkivaunut, Bugaboot. Ilman niitä matka olis voinut olla vähän vaikeempi tehdä. 
Ja vaikka pojan ensimmäinen lento ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, kotiinpaluu meni paljon paremmin: hän nukahti isin syliin, ennen kuin kone oli rullannut kiitoradalle, nukkui pari tuntia, leikki, ja nukahti vielä ennen laskeutumista uudelleen. 

Tällainen oli meidän matkamme, toivottavasti siitä oli jollekkin hyötyä!




keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Heinäkuun alku

Nyt on muutto takana päin, asumme nykyään rivitalokolmiossa. Poika sai oman huoneen, ja me laitellaan kämppää pikku hiljaa kuntoon.. Muutosta on vasta päiviä, mutta poika nukkuu jo hienosti omassa huoneessaan. Ei kiipeä meidän väliin joka yö, onneksi. Sitten parin viikon päästä lähdetään Italiaan, ja sen jälkeen alamme opettaa poikaa nukahtamaan yksin omaan huoneeseen...
2-v neuvola on varattu, pottailu ei ota onnistuakseen. Ruoka ei maistu. Tämmöistä meillä. 

Tänään on kp 28, joka taitaa muuttua kp 1:ksi. Tiputtelua on ollut taas joka välissä, ja fiilis huono. Seuraava yk on jo neljästoista. Edellinen raskaus alkoi yk 10/11, en enää muista kumpi.. 
Seuraava kierto menee kokonaan hukkaan, kun olemme Italiassa eri kaupungeissa, eikä petipuuhille taida löytyä aikaa.. 
Hirveä masennus päällä, olen suunnannut ajatukset jo syksyyn, vaikka ei olla oikein eletty vielä kesääkään. Seksi ei maistu (en tiedä onko kunnolla maistunut synnytyksen jälkeen, mutta varsinkin yrityskuukausien kuluessa eteenpäin, tunne vain vahvistuu), mikään ei huvita. 

Poika oppii hiljalleen uusia temppuja ja äänteitä. Osaa kääntää rattia niinkuin isi, ja eilen sanoi "tippu!" mun perässä. 
Toisaalta taas uhma on tullut ihan kamalan vahvana, tänäänkin mulla meni hermot kun miehen perhe oli kylässä ja yritin antaa ruokaa pojalle. Tämä kieltäytyi parin lusikan jälkeen ja rupesi pää punaisena vääntään mun käsiä irti jne. anopin mielestä tais olla kauhean hauska taistelu, kun se sanoi muille: "kattokaa!" ja siinä kihersi. Huono päivä muutenkin, ei jaksa tuollaista kattella ollenkaan (kumpaakaan). Haluan nyt vain velloa  tässä menetyksen (minkä?) surussa, jota kukaan lähipiiristä ei tunnu ymmärtävän.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Missä mennään?

Kuukautiset alkoivat eilen aaamulla. Itkin aamupalapöydässä, kun mies oli lähtenyt kouluun. En oikein tiedä, miksi. Laitoin pojalle animetunnareita soimaan, ja jotenkin herkistyin? Olin kai vähän toivonut, että närästys ja hajuherkkyys olisivat tarkoittaneet sitä. Viime kierrossa ei paljon yritystä ollut, vain kp 12... Tämän kierron teoreettinen la olisi 14.2. jos vaikka onnistaisi..? ;) 
On se perhepeti aika seksintappaja pitkällä juoksulla.. Hankimme kuitenkin "isojen poikien" sängyn muutama viikko sitten. Vieläkin totutellaan siihen. Parannustakin on tapahtunut: enää poika ei tule joka yö väliimme, eikä nukuttaminenkaan ole kamalan vaikeaa. Tutista luopuminen meni odotettua paremmin, ja nyt se on historiaa!
Huomasin pari päivää sitten, että hänelle on tulossa uusi takahammas! Sekin voi vaikeuttaa omaan sänkyyn nukahtamista...
Meillä on ollut kiireitä viime aikoina: saimme  opiskelija-asunnosta tarjouksen, joten muutamme kaksiosta kolmioon heinäkuussa. Lisäksi mies pääsee opiskelemaan Italian Paviaan pariksi viikoksi heinäkuussa ja koko perhe lähtee mukaan! Olenkin viime päivät selaillut vuokra-asuntoa Milanosta ja Paviasta.. Olemme suurimman osan ajasta kaksin pojan kanssa, ellei äitini pääse mukaan reissuun. Olen kuitenkin luottavaisin mielin. Nyt täytyy vaan palautella italian kieli takaisin mieleen!

torstai 27. maaliskuuta 2014

Tutiton päivä no. 1

Tänään se innolla ja kauhulla odotettu päivä koitti: Tänään ottaisimme pojalta tutin pois. Hyvästi rauhalliset yöt, tervetuloa katkonaiset ja itkuiset yöt. 

Mies lukee pojalle iltasatuja meidän perhepedissä, ja kohta menemme kaikki ensimmäistä kertaa yhdessä nukkumaan- vain tutti puuttuu. 

Teen tästä varmaan liian suuren numeron, varsinkin kun ensiksi suunnitelmissa oli jättää the Tutti pois jo 6kk iässä :D
Tulevana yönä emme luultavasti nuku ollenkaan, näin luulen. Mies on onneksi positiivisempi. 

Tulen myöhemmin kertomaan, miten meidän tuttiaddiktipoikamme on parannettu riippuvuudestaan. 

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kp1 ja lohturuokaa oloa helpottamaan

Näin se vaan pyörähti uusi kierto käyntiin heti, kun olin edellisen postauksen tehnyt. Kp 28-29 välisenä yönä heräsin kaameisiin vatsakipuihin ja päättelin, että nyt ne on ne. Kirjattakoon täti punaisen saapuneen kp 29/1. 

Varmaan pidän näppini eroissa ovistesteistä vielä tässäkin kierrossa. 
En oo koskaan halunnut, että lapsella olis jouluna synttärit (mikä ajattelutapa, i know...), joten kai skipataan vielä tämä kierto ainakin (kuitenkin just sillon onnistaa..)... Eikä sitä koskaan tiedä, millon synnytys on, vaikka laskettu aika olis vuodelle 2015! 

Hirveästi on taas mennyt kaikkea herkkua, kun pitää saada parempi fiilis. Omareita, juustoja, suklaata, keksejä... Omnom. Tosin, vaaka näyttää tällä hetkellä 48kg et jotain oon tehnyt oikein? :D Keväällä olis naisten kymppi, se on nyt tavoitteena. 

Tästä sepustuksesta ei saa kohta mitään selvää, mutta pitää mainita, että vaikka poika ei puhukaan (äitini jopa sanoi, että mun pitäis opettaa paremmin!), joitain oikeita sanoja saattaa tulla ihan yllättäen! Mm. Lintu, keksi, tyttö, anna, anna äiti.. Ja omaa ja isin nimeä toistetaan kanssa. On se hieman hankalaa opettaa toista puhumaan, kun toistaminenkaan ei kiinnosta! Serkkupoika oppi puhumaan yksivuotiaana, joten kyllä meidän 1v 7kk pitäisi jotain jo osata sanoa! 
Ehkä vielä joskus...

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Matka lähestyy

Meidän koko perhe on ollut kipeänä. Siinä yksi syy, jonka takia en ole viitsinyt alkaa päivittämään blogia. Ollaan myös yritetty haalia kasaan tavaroita, joita tarvitaan ensi tiistaina alkavaa Japanin-matkaa varten (aikaa vievää hommaa). 

Yrityksestä. Kuten arvata saattaa, viime kierrosta ei tultu raskaaksi, eikä varmasti tästäkään. Siispä maanantaina odottelen taas täti punaista saapuvaksi. Juuri sopivasti seuraavana päivänä on kymmenen tunnin lento edessä... 
Yks juttu mikä mua hämää noissa japski-vessoissa on, et miten sellasessa reikä lattiassa-mallisessa käymälässä toimitaan kuukautisten aikana? Mua inhottaa koko ajatus jo etukäteen xD

Poikanen alkoi n. viikko sitten käyttää sanaa "anna". Se on kyllä pitänyt samanlaista hnng-ääntä jo vähän aikaa halutessaan, mut nyt se on "anna" tai "nna" :D 
On oppinut paljon, mm. vihdoin sen palikkaleikin, että mihin reikään minkäkin muotoinen palikka menee. Sitä ollaan kyllä leikitty jostain 7kk ikäisestä. 
Poika pitää myös maalauksesta, tai lähinnä siveltimen kastamisesta veteen ja siitä paperille. Ostettiin Prismasta huimalla kahdella eurolla 6kpl (?) siveltimiä, ja heti tuli samana iltana käyttöön :) 
Taisin joskus mainita, et poika pelkää imuria. Onneks nykyään tahtoo välillä jopa itse imuroida! Meidän 2v kummipoika pelkää edelleen imuria kuollakseen...


Ostettiin muuten tollanen Momma-merkkinen pillimuki matkaa varten. Siihen saa vetää päälle "lämpöpussin" joka estää nestettä jäähtymästä. Sai pullon sen avulla myös esim. vaunuihin kiinni. Ihan kelpo kapistus, mutta poika ei vielä tajunnut, miten siitä juodaan. Eipä kyllä tavallisista pilleistäkään juo vielä kunnolla. Ajattelin, että kun kerta matkan jälkeen laitetaan ensin tuttipullo pois, ja sitten tutit, niin tämä olis ihan hyvä vaihtoehto korvaamaan tuttipulloa. Katsotaan, katsotaan. 

Poika on muuten nukkumassa edelleen, vaikka kello on 10:13, ja mä heräsin jo tunti sitten. Välillä myös näin päin!

Tää saattaa jäädä viimeiseksi postaukseksi ennen matkaa, ellei nyt yhtäkkiä tule jotain erityistä mieleen. Palaillaan astialle sitten maaliskuussa!



maanantai 20. tammikuuta 2014

Aikaistettu 1,5v neuvola

Tänään meillä oli muutamaa viikkoa aiemmin 1,5-v neuvola ja lääkäri. Viimeeksi uuden vuoden kieppeillä kävimme ottamassa a- ja b-hepatiittirokotukset. Taisi poika muistaa sen ikävän viime kerran, kun alkoi heti itkeä, kun vaatteita alettiin riisua :( 
Sitten se koko käynti olikin yhtä hysteeristä itkua, kun lääkäri teki erilaisia testejä. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, ja saatiin me uudet mitatkin: 87,5cm ja 10,6kg! Täytyy alkaa kattelemaan niitä 92cm vaatteita pian jo varastoon tätä menoa...
Syy, miksi pyysimme aikaistamaan tätä neuvolakäyntiä oli että pääsisimme näyttämään pojan toista jalkaa lääkärille. Se kun alkoi kääntymään (kun oppi kävelemään) sisäänpäin. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että asialle ei voi tehdä mitään, ja luultavasti se korjaantuu itsekseen.  

Emme muuten saaneet uutta aikaa, enkä nyt tiedä, koska seuraava neuvola pitäisi olla, ja pitääkö meidän soitella aikaa sitten lähempänä? :/ Miten teillä muilla on neuvoloita?

Erästä asiaa pitää vielä hehkuttaa, nimittäin poju teki ekat pissat pottaan! Ja vielä ihan vahingossa! Nimittäin, oltiin otettu vaippa hältä pois, että saisi vaippaihottumapylly hieman ilmakylpyä, menin vessanpöntölle, poika seurasi perässä, istui potalle, ja pissa tuli! Nyt tuntuu ihan tyhmältä, että oonkin kuvitellut pottailun olevan jotenkin vaikeeta :D Tosin ei ole pissaa tullut sen jälkeen pottaan, mutta aletaan sitä joskus Tokion-matkan jälkeen treenaamaan, kunhan saadaan ensin tuttipullo ja tutti pois... 

Millaisissa mitoissa muut taaperot siellä huitelevat? Tuntuu tämä pituuskasvu niin hurjalta...

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Punaista joulua!


Hyvää joulua kaikille! 

Täti Punainen tuli taas visiitille. Jouluaattoaamuna tein "varmuuden  (=alkomahoolin nauttimisen) vuoksi" raskaustestin kp 27. 

Olojakin oli ollut, enimmäkseen tissien arkuutta. Kp 28 joulupäivän aamuna ne kuitenkin alkoivat. Ei tullut meille toivotuinta joululahjaa niinkuin kaksi vuotta sitten tehdessäni positiivisen testin aattoaamuna. 


Meillä joulu meni hyvin, liialta stressiltäkin vältyttiin. Vietettiin joulu mun lokakuussa poisnukkuneen mummon talossa. 
Poika sai paljon lahjoja(lähinnä leluja) ja pääsi tekemään tuttavuutta elukoiden kanssa. 
Jouluruoka ei hälle kumma kyllä maistunut, suurinta herkkua oli kovat juustot, kuivakakku ja pulla :D Onneksi oli omat Piltit mukana, niin sai edes jotain "kunnon ruokaa". 
Joulusaunassakin poika viihtyi ammeessa sillä välin kuin äiti otti tätien kanssa löylyä. Kokeiltiin me vähän vihtoakin, mutta se tais olla vielä liian jännä juttu! 
Kiukuiltakaan ei kokonaan säästytty, ja yksi mun tädeistä suuttui mulle, koska en vienyt lattialle heittäytynyttä, parkuvaa lasta toiseen huoneeseen (!). Kyseessä oli siis tilanne, jossa poika tulistui, kun olin kieltänyt häntä koskemasta kynttilöihin. Sitten hän läpsi mua naamaan, ja kielsin siitäkin. Ei tarvittu muuta, ja poika heittäytyi sylistä maahan eikä mitkään rauhoittelut auttaneet, kun en saanut edes koskea poikaan.  Tällaista se on nykyään joka päivä, enkä voi tehdä yhtään mitään. Harmittaa molempia, äitiä ja poikaa. Muutenkin musta tuntuu, että en enää kelpaa mihinkään. 

Mies mittasi juuri pojalta 39 asteen lämmön, täytyykin mennä tästä laittamaan poikaa iltatoimille... Toivottavasti ei ole mitään pahaa...

perjantai 29. marraskuuta 2013

Pojankin kuulumisia

Oon jauhanut joka postauksessa vaan miten mulla menee, joten olis varmaan korkee aika kertoa pojankin kuulumisia. 


Meillä oli 15kk-neuvola pari viikkoa sitten, ja siellä oli meitä vastassa sijainen ja harjoittelija. Molemmat korkeintaan mun ikäisiä. Pituus oli 84,2cm ja paino 10.1kg.  Hemoglobiini 120. Tehtiin taas näkö- ja kuulotestejä. 
Oltiin vähän huolissaan pojan vasemmasta jalasta, joka kääntyy sisäänpäin kävellessä. Näytetään sitä vielä 1,5-v lääkärineuvolassa, mutta yleensä tällaiset korjaantuvat itsestään. Ostettiin muuten pojalle Reima-tecin talvikengät, jotka ovat kuulemma hyvät jalkavaivaisille lapsille. Toivottavasti niistä olisi jotakin apua (lähinnä tukemaan nilkkaa)...

Meillä ei edelleenkään puhuta paljoa sanoja, perus äiti, isi ja ei osataan. Uutena juttuna on nyt tullut "iiaa" tai "i-ha-ha", jonka me arvellaan liittyvän piippolan vaari/ihahaa-lauluun. Poika myös tykkää kiivetä samalla selkään ja laulaa "iiaa" :D
Puhetta hän ymmärtää oikein hyvin, mutta totellaanko, se on ihan toinen juttu.
Aika perus negatiivinen luonne näyttää olevan, kun kaikkeen pitää heiluttaa päätä sivulle, "ei". 
Muita kivoja juttuja on taputtaminen, heiluttaminen, pillistä juominen, ja ensin halailu, mutta nyt myös pussailu! Oon onnistunu saamaan vasta kaksi pusua, mies ei yhtäkään :D Aina poika vaan heiluttaa päätään, kun kysyn, annatko pusun?
Osaa hän myös joitain asioita osoittaa, kun kysyn missä pupu/vauva/lintu/auto. 

Ruoka on alkanut maistumaan paremmin, kun ollaan annettu hänelle oma lusikka käteen. Välistä lappaan itse ruokaa pojan suuhun, ja välillä hän laittaa itse.   

Olen myös huomannut perhekahvilassa käydessä, että poika on kovin kiinnostunut lattialla pötköttävistä vauvoista ^_^ Menee aina siihen viereen, kallistaa päätään kysyvästi ja jokeltelee pienille.. Välillä saattaa jopa kierähtää viereen pötköttämään :D Toiset lapset saavat myös osansa tän poitsun random-halailuista.. 

Ei kai tässä muuta..? Pimeys on vaikuttanut myös meidän nukkumaanmenoaikoihin, illalla saatetaan mennä kasilta nukkumaan, mutta herätään vasta puoli kymmenen, kun on taas valoista, hups!

torstai 3. lokakuuta 2013

Meidän (epä)normaali päivä

Tänään on sattunut kaikenlaista, joten ajattelin, että olisi hauska kirjoittaa miten meidän (epänormaali)päivä on mennyt:

Klo 10:11
Herään, ja katson ensimmäiseksi kelloa. Sehän on jo kymmenen! Tais jäädä perhekahvila väliin tänään...
Klo 10:30
Tekstaan miehelle, että mitäs sitä nyt tekis, kun poika nukkuu edelleen? Samalla nousen ylös, ja hän herää. Menen laittamaan aamupalaa: spelttimannapuuroa ja pari lusikallista omenasosetta, plus 2,4dl korviketta (nykyään tavallinen maitokin saattaa mennä, mutta meiltä oli maito vähissä). 
Klo 11
Vielä juodaan maitoa sylissä tuttipullosta ja katsotaan Idolsia nauhalta, jonka jälkeen vaihdan pojan vaipan ja teen aamupesut. 
Klo 11:20
Kakkavaippa. 
Klo 11:30
Rupean tekemään itselleni aamupalaa, jonka aikana poika leikkii meidän eilen rikki menneellä mikrolla (toisin kuin roikkuisi jaloissa ja sotkisi keittiötä, niinkuin joka aamu). Syön kiitollisena aamupalan rauhassa(muutamaa vaativaa käskyä lukuunottamatta:mä haluun maistaa!), mikro kiinnostaa edelleen. 
Klo 11:48
Katson tv:tä, ja ajattelen, että kohta pitäisi itse alkaa pukeutumaan. Sohvan takaa kuuluu oven avaus ja mietin "eihän se voi saada parvekkeen ovea auki!" Samalla kun hyppään ylös sohvalta. Siellähän se epeli kurkisteli oven raosta ja huuteli ulos :D (ei siellä parvekkeella mikään putoamisvaara ole, mutta lattia on likainen pakokaasuista ja siellä on paljon ruukkuja ym rikkoutuvia esineitä, joten me ei poikaa sinne päästetä.)
12:04
Valmistelen leipomista varten keittiössä pienen hetken, ja kun menen tarkistamaan, mitä poika tekee, löydän hänet sohvalta tyytyväisenä istumassa mun tyhjän leipälautasen vierestä. Hän tarjoaa mulle iloisesti pientä juustonökärettä jonka löysi lautaselta :D Saman tien nostan pojan pois ja kiellän kiipeämästä protestien saattelemana(ei osaa vielä peruuttaa, vaan tulee yleensä pää edellä alas). 
Klo 12:30 
Vien pojan sänkyyn.  
Klo 13:30 
Poika ollut koko ajan hereillä, mutta rauhassa. Vaihdoin vaatteet, laitoin pesukoneen pyörimään. Nyt alkaa sängystä kuulumaan jo vaativaa itkustelua ja ajattelen että turhaa mä sitä laitan nukkumaan, kun kerta olis jo lounaan aika. 
13:35
Lounaaksi menee puolikas couscous-naudanliha-piltti ja n. 160ml korviketta. 


13:50
Leikkaan pojan kynnet sylissä, kun yks kaks poika änkee nyrkin suuhunsa ja oksentaa harson ja mun päälle. Käydään pesulla ja vien pojan sänkyyn. 
14:03
Pinniksestä ei enää kuulu ääntä, taisi nukahtaa. Nyt äiti aloittaa tiskikoneen täytön ja piimäkakun leipomisen sunnuntain juhliin. 
15:00
Pari älähdystä kaikuu keittiöön asti, mutta kun ehdin makkariin, poika on nukahtanut uudelleen. 
15:45
Jäbä heräilee, ja mies astuu ulko-ovesta samaan aikaan. 
Otan kakun uunista ja laitan pyykit kuivumaan. 
16:30 
Koko perhe on syönyt, ja lähdetään Prismaan palauttamaan mikroa ja ostamaan viikonlopun ruokia. Ulkotamineiden pukeminen ei onnistu ilman isin puhelimesta soivaa Psyn Gentleman-musavideota. 
19:00
Palataan kaupasta. Poika leikkii duploilla. 
19:30
Iltapalaksi lisää mannapuuroa ja omppusosetta. Maitoa 1,5dl. 
Mies lähtee vielä auttamaan sukulaista muutossa, ja minä rupean laittamaan poikaa iltapesuille. Kakkavaippa. Hampaiden pesulla kiukutellaan kovastikin. Unipussi puetaan lopuksi sylissä. Vetoketju onkin rikki. Kannan pojan makkariin. Sängyn yläpuolella hän ilmeisesti tajuaa, että ollaan menossa nukkumaan, ja rupeaa itkemään kovaäänisesti. Rauhoittuu kuitenkin kuin salamaniskusta kun saa tutin suuhun ja harson käteen. Sinne se pikkuinen jäi nukkumaan <3

Kaikenmaailman ulkoilut jäivät tänään väliin, kun nukuttiin liian pitkään. Myöskin yhdet päikkärit saattavat tarkoittaa kauhukohtauksia yöllä, se jää vielä nähtäväksi. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Uusia kuulumisia

Olen pyöritellyt päässäni asioita, joita voisin tänne kirjoittaa. Nyt tulee aika laidasta laitaan kuulumisia, koska en tiedä milloin taas seuraavan kerran tulee kirjoitettua. 

Ensiksi selvennän meidän hoitokuvioita, eli toisin kuin aiemmin kirjoitin aikeistani mennä töihin syksyllä, päätinkin jäädä kotiin pojan kanssa. Mies pääsi kouluun ansiosidonnaisella päivärahalla, ja me päätettiin että ihan pojan parasta on jäädä vielä kotiin. 

1-v neuvolassa mitat 83cm ja 9,8kg. Kuulemma se 10kg pitäis mennä yksivuotiaana rikki, mutta ei meitä painosta moitittu. 
Poika on aloittanut pottailun, mutta mitään ei ole vielä sinne asti tullut. Rauhallisesti jatketaan pojan ehdoilla. 
Tutista vieroittamista ei olla vieläkään aloitettu, syynä uudet hampaat. Niitä on nyt luultavasti (pitäisi tarkistaa) 15kpl kunhan nuo uusimmat puhkeaa kunnolla.
Tiedä sitten johtuuko nykyiset kiukuttelut hampaista vai omasta tahdosta, mutta nykyisin lähes aina on joku, joka kommentoi pojan kovaäänisyyttä/kiukuttelua julkisilla paikoilla. Alkaa pahoittelut ja hermot äidiltä loppumaan, kun aina löytyy joku jonka korvat ei kestä "pientä" huutoa -__-
Poika on siirtynyt kypsässä 1v 1kk iässä ottamaan yhä enemmän kävelyaskelia (ensiaskeleet 2pvää ennen 1-v synttäreitä). Pienet matkat äidiltä isille on kiva taittaa jalan, mutta jos pitää päästä kovaa, on parempi kontata. :D
Muita taitoja on heiluttaminen (1v1kk), päristäminen (1v), ja kiipeily (1v). 

Siinä ne tärkeimmät pojasta, nyt mun kuulumisia. 
Jotkut tietävätkin, että vauvakuumeilen ja pahasti. Kesä meni muiden ihania vauvamahoja kadehtien ja epävarmoissa mielentiloissa "saadaankohan me sitä ansiosidonnaista?", "onko talous kunnossa toista lasta varten?", "Tulisiko lapsille liian pienet ikäerot?" ja "suostuisikohan mies yrittämään toista tjottailun sijaan?" 

Oma kuukautiskiertoni on selkeytynyt synnytyksen jälkeen: kuukautiskivut ovat vähentyneet ja tunnistan ovulaation helposti. Uutta mulle on se, että dpo 1-3/4 seuraa joka kierrossa niukkaa veristä vuotoa ja menkkakipuja. Siinä missä ennen raskautta en edes tiennyt koska ovis oli, pystyn nykyään sanomaan sen ihan tunnepohjalta. 
Olen alkanut pitämään kirjaa kaikista oireista kierron aikana, että pystyn päättelemään mitkä oireet tulevat joka kierrossa, jos siitä olisi apua. 
Tällä hetkellä menossa dpo 1 ja piinailen jo valmiiksi, tärppäsikö(kauhea sana) vai ei. Laskeskelen jo seuraavaa ovisajankohtaa ja laskettua aikaa ^_^" olisi ihanaa olla viimeisillään raskaana taas ensi kesänä!

tiistai 13. elokuuta 2013

Yksivuotias

Nyt se on vaan niin että meidän pienestä vauvelista on kasvanut taapero! 

Tähän aikaan viimevuonna pohdin kuumeisesti, olisiko aivan nössöä lähteä jo sairaalaan, kun supistukset tuntuvat vasta menkkakivuilta ja mies raivosi vieressä että "turhaa tulin töistä kotiin, vielä saan mennä loppupäiväks takas..!"

Näihin aikoihin viime vuonna mä selasin sisustusblogia ja näytin miehelle mistä huonekaluista pidän ja pomppasin aina salamana ylös supistuksen tullessa. Ei muuten tullut edes mieleen kellottaa supistuksia, vaikka olin ladannut puhelimeen sitä varten oikein ohjelman. Autossa matkalla vasta tajusin, että täytyyhän mun nyt jotain kertoa sairaalan hoitohenkilökunnalle, että ne osaa arvioida missä mennään. Ehdin katsoa radion kellosta kaksi 6min välein tulevaa supistusta ennen kuin oltiin perillä. 

Muistan olleeni koko synnytyksen rauhallisin mielin, luotin siihen, että kaikki menee niinkuin pitää. Ainoat pienet paniikin hetket tuli silloin, kun pää syntyi, enkä uskaltanut ponnistaa, koska tunsin repivää kipua (niihin kohtiin tulikin pari tikkiä). Muuten kaikki meni hienosti, kympin poika sieltä syntyi. Näin jälkeenpäin muistellessa naurattaa, kun hänet nostettiin rinnalle, en osannut tehdä mitään vaikka poika huusi täyttä kurkkua. Kätilö joutui rauhoittelemaan poikaa, kun huomasi että makaan enkä ymmärrä tehdä mitään :D Olin vaan niin huojentunut ja puulla päähän lyöty kun sain vihdoinkin nähdä oman pienokaisen <3

Mulla oli pitkä lista asioista, joita suunnittelin; näin meillä toimitaan. Kumma kyllä, mikään ei ole mennyt niinkuin on ennalta suunniteltu :D En imettänyt puolivuotiaaksi, en vieroittanut tutista. Ei alusta asti nukutettu suoraan sänkyyn, vaan kannettiin joka ilta sylissä. En käyttänyt kestovaippoja heti laitokselta päästyäni, enkä oikeastaan koko vuoden aikana muutamaa satunnaiskokeilua lukuunottamatta (nyt ollaan tultu siihen tulokseen että turha niitä on yrittää väkisin pojalle tunkea kun jo ihan normivaipan vaihtaminenkin saa aikaan hirveän raivokohtauksen meidän pojalla). 

Meillä on nähty viimeaikoina niiin suurta omaa tahtoa, että en povaa kovin helppoa lähitulevaisuutta. Ruokailuiden kanssa on mennyt vaihtelevasti: lähes koko kesänä poika ei ole syönyt kunnolla, ja oli tässä melkein parin viikon nälkälakkokin, kun ei kelvannut edes 4kk-piltit, ei maito, ei mikään. Sen hirvityksen jälkeen on itseasiassa mennyt paremmin! Nykyään saattaa upota jopa 8kk-lihasose ja 2dl maitoa samalla aterialla! Täytyy yrittää pikku hiljaa totutella niihin karkeampiin ruokiin, mutta hampominen on saanut meillä aivan uusia ulottuvuuksia kun herra vääntää samaan aikaan viittä poski-/kulmahammasta samaan aikaan... Sillon ei paljon ruokaa mene eikä mikään huvita. 

Ottipa tuo kaksi ensiaskeltakin kaksi päivää sitten! Vielä ei onneksi juosta eteenpäin, ja kyykistymistä ilman tukea harjoitellaan kovasti. 
Huomenna neuvolassa saadaan kuulla taas painoa ja pituutta. 

Vauvakuume on kova, ja on jotenkin vaikea uskoa, että siitä on jo vuosi kun me saatiin lapsi. Ja toisaalta kaikkiin rutiineihin on jo niin tottunut, että voisin kuvitella että meillä on ollut lapsi jo paljon pidempään. 

Jos meille vielä perheenlisäystä suodaan, haluaisin tehdä asiat erilailla. En nyt tarkoita että mikään täydellinen mutsi pitäis olla, vaan että olosuhteiden pakosta ollaan jouduttu tekemään asiat ihan erilailla kuin aluksi kuviteltiin. 

Tätä kirjoittaessani poika tulee lähelle, kuiskaa ihan pienellä äänellä: "Äiti? Tutti." no, minähän haen tutin ja mietin sitä vieroittamista sitten kun aika on sopiva (eli kun hampominen vähän rauhoittuu).