Millaista siellä sitten oli 1,5-vuotiaan kanssa?
Tässä nyt jotain meidän matkasta, pidemmänkin tarinan voisin kirjoittaa, mutta tässä pääpiirteittäin:
Eli ostimme lennot Finnairilta, koska saimme hyvän tarjouksen. Liput ostimme lokakuun lopussa, ja matkaan lähdimme helmikuun puolessa välissä. Olimme viimeeksi vain 10 päivää, joka oli kyllä liian vähän. Matkustamiseenkin meni siitä kaksi, joten saimme kierrellä kaupunkia vain seitsemän päivää! (Tällä kerralla otimme vahingon takaisin, ja varasimme 16 päivää :D) Voitte varmaan kuvitella, millaista pojalla oli aikaeron tuoman väsymyksen kanssa? Japanissa kello on +7 tuntia, eikä laps nukkunut menomatkalla kuin kolme tuntia kymmenestä.
Saavuimme Naritan lentokentälle aamukymmeneltä paikallista aikaa, kolmelta yöllä Suomen aikaa. Miehen kanssa nukuttiin vaivaiset pari tuntia, oli aika väsynyttä sakkia lentokentällä.
Me ostettiin kentältä Suica+Nex-kortit, joilla pääsi lentokentältä keskustaan, ja tuo Suica on vähän niinkuin Helsingin matkakortti, käy junissa ja metroissa jne. Sillä pystyi myös maksamaan ostoksia kioskissa, joka näytti hyvin kätevältä, itse emme kokeilleet.
Eli junalla Shinjukun asemalle, ja siellä piti kahdestakymmenestä junaraiteesta osata päätellä, mikä oli juuri meidän kotiasemalle menevä. Vaikka olimme käyneet japanin alkeet ennen lähtöä, ja kysyimme monelta ihmiseltä ennen junaan hyppäämistä, menimme kolme kertaa väärällä junalla, vasta neljännellä pääsimme oikeaan junaan ja oikealle asemalle. (Japanissa saatetaan neuvoa, vaikka väärin, jos ei tiedetä oikeaa vastausta. Tässä tilanteessa todella hyödyllistä, not!)
Olimme siis vuokranneet Koenjista kolmion. Vuokranantajamme oli mukava japanilainen nainen, joka puhui suomea. Olimme oikein tyytyväisiä valintaamme, ja vuokrasimme tällekkin kerralle saman asunnon, kuin viimeeksi. Paikan nimi on Nekotalo.
Ensimmäinen päivä meni asunnolle löytäessä, ja ruokakaupassa käydessä. Poika nukkui vaunuissa vielä muutaman tunnin illalla, ja me kävimme sushiravintolassa syömässä. Koenjissa oli monenlaista ruokapaikkaa, ja pikkupurtavaa sai aseman läheltä kioskeista pikkurahalla. Suosittelemme erityisesti Ten'ya-nimistä tempurapaikkaa, halpaa ja erittäin hyvän makuista!
Me emme kovin monessa leikkipaikassa käyneet pojan kanssa, ainoat taisivat olla kissakahvila, jossa sai silitellä kissoja, Odaiban Hello Kitty-leikkialue, ja Harajukun puistoalue sunnuntai-iltapäivänä, kun kaikki muut paikat oli suljettu. Seuraavalle matkalle varasimme jo liput Ghibli-museoon, koska poika rakastaa niitä piirrettyjä yli kaiken. Kuuleman mukaan museossa pääsee myös ison kissabussin sisään!
Olemme myös ottaneet selvää useista puistoista ja leikkipaikoista, just in case, jos meillä on aikaa.
Paikallisia ruokia tuo silloin niin rajoittunut poikamme söi uskomattoman hyvin, hänelle maistui kaikki riisistä nuudeliin. Kaupastakin sai alle eurolla onigirejä, joita ostimme joka päivälle lounaaksi pojalle. Myös 2,5dl maitopurkkeja myytiin, tosin vaativat kylmäsäilytyksen.
Teimme aamiaisen aina itse asunnolla. Kaupoista oli vaikeaa löytää voita (ostimme monta kertaa voipaketin näköistä juustoa), ja paahtoleivätkin oli kahden normaalin paksuisia, pahvin makuisia vehnämötiköitä.
Onneksi kaupoista sai myös kaikenlaisia hedelmäkuppeja ja valmisruokia. 
Vaikka mieleistä ruokaa löytyikin, oli vaippoja ja tutteja(sekä vauvanruokaa) erittäin vaikeaa löytää! Tutteja oli yksi kappale myynnissä Isetanin kauppakeskuksessa Shinjukussa, ja toisen samanlaisen löysimme Odaibasta Venus fortin kauppakeskuksen alimman kerroksen kaupasta, jossa myytiin myös vaippoja. Mä olen sen verran epäileväinen ja vannon liberojen nimeen, että ei ostettu paikallisia vaippoja ollenkaan, vaan otettiin omat Suomesta, ja hyvä niin.
Meidän vaaleatukkaista poikaa jaksettiin ihastella niin junissa, hisseissä, kuin ravintoloissakin. Taisi poika alkaa kerran itkemäänkin, kun muutama parikymppinen vaateliikkeen myyjä tuli liian kovaan ääneen kiljumaan japaniksi söpöä pojan juuri herättyä päiväunilta! :D
Liikuimme pääasiassa junalla, ja täytyy kyllä sanoa, että jos olisin itse ollut yksin pojan kanssa matkalla, ei liikkumisesta olisi tullut mitään! Suurimmassa osassa metroja ja junia ei ollut ollenkaan hissejä, tai ne oli jossain toisessa päässä laituria. Meillä meni suunnaton määrä aikaa etsiä hissejä, odottaa seuraavaa junaa jne, koska meillä oli vaunut. Onneksi mies jaksoi aina kantaa lapsen vaunuissa portaat ylös, jos (ja kun) hissejä ei ollut. Ja junatkin tulivat muutaman minuutin välein, jos emme mahtuneet kyytiin ruuhka-aikana.
Kannattaa kyllä välttää aamu-ja iltaruuhkia vaunujen/lasten kanssa, ettei tuhlaa aikaansa junia odottaessa. Yksi vinkki: me menimme yleensä viimeiseen junavaunuun, koska siellä ei ollut niin täyttä, ja koska siellä oli yleensä konnari, jolta pystyi kysymään, meneekö tämä juna sinne, minne me haluamme (vastaus oli sitten hankalampi ymmärtää, välillä.).
Hanavesi on juomakelpoista, tosin maistui aivan kloorille. Mutta kyllä siitä puurot keitti ja hampaat pesi.
Kuulin ennen matkaa, että yleisiä vessoja on vaikea löytää. Mun mielestä jopa invavessaan oli helppo päästä, ja niissä oli hyvä vaihtaa vaippa ja käydä itse samalla asioilla. Invavessoissa oli myös usein ne kuuluisat napit, joita painamalla sai istuimen lämmityksen tai vaikka alapääpesun :D
Tosin omat saippuat ja pyyhkeet kannattaa olla vessapaperin lisäksi, että saa kädet pestyä kakkavaipan vaihdon jälkeen.
(Sorry huonot puhelinkuvat, tällä hetkellä pääsen päivittämään blogia ainoastaan puhelimella. )
Mainitaan vielä, että otimme koko porukalle a-ja b-hepatiittirokotukset ennen matkaa.
Ostimme myös matkaa varten kätevät kaupunkivaunut, Bugaboot. Ilman niitä matka olis voinut olla vähän vaikeempi tehdä.
Ja vaikka pojan ensimmäinen lento ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, kotiinpaluu meni paljon paremmin: hän nukahti isin syliin, ennen kuin kone oli rullannut kiitoradalle, nukkui pari tuntia, leikki, ja nukahti vielä ennen laskeutumista uudelleen.
Tällainen oli meidän matkamme, toivottavasti siitä oli jollekkin hyötyä!
