keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Punaista joulua!


Hyvää joulua kaikille! 

Täti Punainen tuli taas visiitille. Jouluaattoaamuna tein "varmuuden  (=alkomahoolin nauttimisen) vuoksi" raskaustestin kp 27. 

Olojakin oli ollut, enimmäkseen tissien arkuutta. Kp 28 joulupäivän aamuna ne kuitenkin alkoivat. Ei tullut meille toivotuinta joululahjaa niinkuin kaksi vuotta sitten tehdessäni positiivisen testin aattoaamuna. 


Meillä joulu meni hyvin, liialta stressiltäkin vältyttiin. Vietettiin joulu mun lokakuussa poisnukkuneen mummon talossa. 
Poika sai paljon lahjoja(lähinnä leluja) ja pääsi tekemään tuttavuutta elukoiden kanssa. 
Jouluruoka ei hälle kumma kyllä maistunut, suurinta herkkua oli kovat juustot, kuivakakku ja pulla :D Onneksi oli omat Piltit mukana, niin sai edes jotain "kunnon ruokaa". 
Joulusaunassakin poika viihtyi ammeessa sillä välin kuin äiti otti tätien kanssa löylyä. Kokeiltiin me vähän vihtoakin, mutta se tais olla vielä liian jännä juttu! 
Kiukuiltakaan ei kokonaan säästytty, ja yksi mun tädeistä suuttui mulle, koska en vienyt lattialle heittäytynyttä, parkuvaa lasta toiseen huoneeseen (!). Kyseessä oli siis tilanne, jossa poika tulistui, kun olin kieltänyt häntä koskemasta kynttilöihin. Sitten hän läpsi mua naamaan, ja kielsin siitäkin. Ei tarvittu muuta, ja poika heittäytyi sylistä maahan eikä mitkään rauhoittelut auttaneet, kun en saanut edes koskea poikaan.  Tällaista se on nykyään joka päivä, enkä voi tehdä yhtään mitään. Harmittaa molempia, äitiä ja poikaa. Muutenkin musta tuntuu, että en enää kelpaa mihinkään. 

Mies mittasi juuri pojalta 39 asteen lämmön, täytyykin mennä tästä laittamaan poikaa iltatoimille... Toivottavasti ei ole mitään pahaa...

2 kommenttia:

  1. Täti punainen saisi kyllä pysyttäytyä näkymättömissä koko vuoden 2014!

    VastaaPoista

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!