Ensimmäiset viikot

Aika menee niin nopeasti! Kohta meidän vauveli on jo kuukauden ikäinen, enkä ole kirjoittanut sanaakaan, miten meidän päivät on mennyt! :O

Sairaalassa ensimmäinen yhteinen yö pojan kanssa ei mennyt hyvin; hän itki melkeinpä tauotta koko yön. Ja jos ei meidän vauva itkenyt, niin huonekaverin (kolmen lapsen äiti) vauva itki. En osannut sanoa, miksi vauva itkee, ja imetin(maitoa on tullut jostain rv 24 asti, joten kyllä sieltä muutama tippa aina tuli)/tilasin lisämaitoa/soitin hoitajaa paikalle koko yön. Oli tosi kiusallinen olo, kun toinen äiti on kokenut, ja varmasti häntä ärsytti, kun meikäläinen ei saanut omaa lastaan millään hiljaiseksi. Hoitajan kanssa kokeiltiin kapalointia, koska mä luulen että poikaa itketti eniten masukivut. En nukkunut koko yönä yhtään. Aamusta pidin poikaa mun vierellä sängyssä, ja saatiin nukuttua tunnin verran pariin otteeseen. Ehkä hänellä oli turvaton olo ja nukahti helpommin äidin viereen (Tämä on välillä auttanut myös kotona, kun tuntuu ylivoimaiselta nukuttaa lasta omaan sänkyyn)? :)
Päivät meidän vauveli nukkui sitten läpeensä, heräsi vain syömään, reilua :D Imetin sairaalassa n. neljän tunnin välein rintakumin kanssa.
Me päästiin kotiin kolmantena päivänä, eli torstaina. Samana päivänä maito nousi oikein kunnolla rintoihin, ja mun piti alkaa pumppaamaan sitä pois sairaalassa. Jatkoin samaa touhua myös kotona. Joka päivä piti aluksi pumpata kaksi kertaa päivässä, että pystyi nukkumaan ja olemaan. Nykyisellään ei ole tarvinnut enää pumpata, vaan antaa lisämaitoa :( Poika on välillä rinnalla jopa kahden tunnin välein, ja syö molemmat tyhjiksi ja vielä päälle n. 50ml korviketta. Välillä ei ole rinnat edes täyttynyt uudestaan, kun pojalla on jo nälkä! Tämä harmittaa hirveästi, kun olen ajatellut, että onneksi imetys on onnistunut tosi hyvin, eikä tarvitse haaskata rahaa korvikkeisiin. Nyt menee n. purkillinen korviketta päivässä.
Noh, ensimmäisinä viikkoina poika valvotti meitä lähinnä mahakipujen takia. Hän huusi selkä kaarella monta tuntia illalla putkeen, ja me vanhemmat olimme aivan neuvottomia. Saimme tähän neuvolassa hyviä neuvoja, mm. hierontaa ja rela-tippoja, joissa on lisättynä d-vitamiini. Tällä viikolla masukivut ei ole enää niinkään pitäneet meitä hereillä, vaan uusi ongelma on se nälkä. Aina ei ole helppoa erottaa nälkäitkua ja ilmavaivasta johtuvaa. Varsinkin mulla on hankaluuksia erottaa näitä kahta, miehellä ei niinkään. Kun huudon syy on kysymysmerkki, koitan tarkkailla näitä kahta: ensinnäkin, hamuileeko poika, kun pidän sitä esim. olalla, ja toiseksi, jos itku helpottaa jossain asennossa, mutta alkaa taas kohta, saattaa kyseessä olla ilmavaivat.
Neuvolassa mitattiin maanantaina paino, joka oli (kolmen viikon iässä) 3,8kg. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä  (perjantaina)paino ei ollut noussut ihan riittävästi, mutta viikonlopun aikana painoa oli tullut sellaiset 300g lisää. Loppuraskauden tiheät neuvolakäynnit tuntui musta usein aivan turhilta, kun ei ollut mitään kysyttävää, mutta nyt lapsen kanssa on ihanaa, että me käydään siellä viikon välein. On koko ajan jotain uutta kysyttävää ja me saadaan hyviä neuvoja.
Nyt kun mies palasi kahden viikon isyysloman jälkeen takaisin töihin, me jäätiin kaksin kotiin pojan kanssa. Välillä tuntuu, että kun on kuunnellut poitsun huutoa monta tuntia putkeen(siitä tulee muuten armoton migreenipäänsärky! Onneksi on korvatulpat!!), eikä edes tiedä, miksi hän huutaa, loppupäivästä ei tee mieli edes ottaa huutavaa lasta syliin, vaan antaa mieluummin miehen hoitaa. Tai juuri kun on saanut lapsen nukkumaan monen tunnin itkun jälkeen, sitä vaan toivoo, että hän ei heräisi pitkään aikaan. Näistä ajatuksista ja tuntemuksista tulee itselle paha mieli, mutta yleensä tunteet hälvenee, kun pääsee yöllä nukkumaan. Se kun vauva itkee pitkään, enkä tiedä syytä siihen, ottaa todella, todella paljon voimille.

Nyt meillä on myös pappi ja ristiäispäivä varattuna syyskuun viimeiselle päivälle. Me aiotaan pitää kastejuhla kotona, ihan pienellä porukalla. Meille tulee about 15 henkilöä, ja tarjoilut hoidetaan itse (kuinkas muutenkaan). Kastepuku on miehen vanha, ja sen on tehnyt miehen edesmennyt isoäiti. Kastemalja saadaan mun enolta lainaan. Näillä mennään :)

Omasta voinnista noin muuten, tikit suli pois siinä kahden ja kolmen viikon välissä, ja jälkivuoto vetelee viimeisiään. Enää tarvitsee käyttää vain pikkuhousunsuojaa. Miehen isyysloman aikana tehtiin paljon vaunulenkkejä ja testattiin rintareppua. Yksi pidempi matka ollaan tehty Porkkalanniemeen kun poika oli päivää vaille kolme viikkoa. Käveltiin pari kilometriä poika rintarepussa, syötiin eväät ja lähdettiin takaisin autolle. Matkaan meni koko päivä, kun jouduttiin aina pysähtymään imetysten ajaksi. Yksi imetyskerta kestää jotain 30-50minuutin väliltä.
Heti synnytyksen jälkeen ei tehnyt mieli seksiä, mutta kaksi viikkoa synnytyksestä uskaltauduimme kokeilemaan varovasti. Onhan se vähän erilaista, kun täytyy huolehtia ehkäisystä(jota en itse meinaa koskaan muistaa :D), mun alapää(ja vatsa+rinnat) on jokseenkin erinäköinen kun ennen, ja kaikki täytyy hoitaa nopeasti, ettei vauva ehdi heräämään. On ollut kuitenkin huojentavaa huomata, että mies haluaa mua edelleen, eikä synnytys ja raskauden tekemät muutokset ole vaikuttaneet tähän :) Mies sanoikin viime kerralla, kun kortsu meni väärin päin, että ei häntä haittaisi, vaikka heti tulisi toinen muksu! :) Vaikka odotusaikana oli vahvasti sitä mieltä, että tämä jää meidän ensimmäiseksi ja viimeiseksi :D Myös mun mielestä olisi ihanaa olla taas raskaana, mutta siinä ei kyllä oltaisi mietitty kaikkea ihan loppuun asti, kun mä oksentelisin päivät pitkät ja joutuisin samalla hoitamaan yksin pientä vauvaa. Kaikki valvomiset olis paljon rankempia, kun alkuraskaudessa väsyttäisi muutenkin paljon ja niin edelleen... Että jos eletään vaikka puoli vuotta eteenpäin, ja katsotaan sitten, mikä on tilanne (rahallisesti ja muutenkin).

Nyt toi poika alkaa heräilemään, täytyy mennä :D Tästä tuli aika sekava postaus, mutta sen siitä saa, kun ei päivittele pitkään aikaan!