Synnytyskertomus

Täällä ollaan välillä niin kiinni vauvassa, että ei ehdi edes ajatella koneen avaamista.. Tai jos on aikaa, niin ei ensimmäisenä tule mieleen, että päivittäisinpä blogia :D Nyt kuitenkin poika nukkuu, ja mä voisin muistella, miten se synnytys taas menikään...

Perjantaina kävin näytillä äitipolilla verisen vuodon takia, mutta se oli kuulemma normaalia. Tarkastuksessa kohdunkaula oli jo hyvin lyhentynyt, ja niinpä avittaakseni vauvan laskeutumista, kävelin paljon koko viikonloppuna.
Sitten maanantaiaamuna kello seitsemältä heräsin, kun vatsa meni sekaisin. Samaan aikaan alkoi menkkamaiset supistukset. Siinä sitten istuin pöntöllä kun vatsa kramppasi. Tätä kesti muutama tunti, niin kauan kun suoli oli tyhjentynyt kokonaan (mulle hyvin tyypillistä... ajattelinkin, että mä en ainakaan mitään peräruiskeita tarvitse synnyttämään lähtiessä, kun vatsa menee kuitenkin sekaisin...). Kyselin äitipolilta, että voiskohan tämä nyt olla synnytyssupistelua vai mitä? Sieltä sanottiin, että mitä luultavimmin, ja saa tulla koska vaan näytille, jos tulee huono olo tms. Soittelin miehelle kasin jälkeen, että saattaa olla, että nämä on nyt niitä supistuksia. Mies on töissä toisessa kaupungissa, ja pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että ehkä hänen olisi hyvä tulla kotiin, varmuuden vuoksi. Istuin aamun koneella blogeja lueskellen ja kynsiä lakkaillen. Supistukset oli mulle aivan normaaleja menkkakipuja, ei mitään pahoja. Niitä tuli aika harvakseltaan, ja ne kesti suht vähän aikaa, joten oli oikein hyvin kestettävissä. Pikku hiljaa mua alkoi myös oksettaa supistuksen tullessa, ja siitä tunnin sisään päätin, että ehkä on parempi lähteä sairaalaan, jos oikeesti alkaa sattua enemmän ja oksennus tulee (myös hyvin tyypillistä mulle.. Melkein joka kuukautisten aikaan kipu on niin kovaa, että se saa mut oksentamaan..). Niinpä siis yhden jälkeen lähdettiin sairaalaan. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, kun ajoimme sairaalalle. Tällä kertaa automatkan aikana ei itkettänyt eikä jännittänyt ollenkaan.
Pääsin heti käyrille, ja makuuasennossa oli tosi paha olla, kun uusi supistus tuli. Aikaisemmin olin kestänyt ne ihan hyvin, kun vaan pääsin seisomaan, mutta eihän siinä tilanteessa päässyt, tietenkään... Seuraavaksi vanhempi naiskätilö teki sisätutkimuksen. Ajattelin, että varmaan oon jotain 2cm auki ja lähdetään kohta kotiin, mutta olin jo 4-5cm auki! Siitä sitten vaatteita vaihtamaan ja synnytyssaliin. Kerroin toiveistani, että haluan olla ilman kipulääkkeitä, jos vaan mahdollista. Tai ainakaan en halua heti ensimmäisenä epiduraalia. Ja jos vaan olisi mahdollista, haluaisin heti ammeeseen. Siispä pääsimme ammehuoneeseen. Juuri kun olin menossa ammeeseen, lapsivettä alkoi tihuttaa. Sain kuitenkin luvan mennä kylpyyn. Mies laittoi mun cd:n soimaan (Laitan tähän biisin muistoksi itselleni :) Aina, kun kuulen jonkun laulun tuolta cd:ltä, tulee ensimmäisenä synnytys mieleen :)), ja me pelattiin Trivial Pursuitia aikaa tappaaksemme. Ammeessa supistukset ei tuntuneet yhtään! Välillä piti vähän asentoa muutella tai hengittää syvään, mutta muuten olin oikein positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin kivut lähti.







En enää muista tarkkaan, olinko ammeessa tunnin vai kaksi, mutta jotain siltä väliltä. Nousin pois, kun kätilö halusi tehdä uuden sisätutkimuksen. Kello oli siis jotain kolmen ja neljän välissä, ja olin 7cm auki. Kätilö avitti loputkin lapsivedet ulos, ja samalla hetkellä ne kovat supparit vasta alkoikin! Kun olin tähän asti ollut ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, supistukset oli tosi kovia. Ne tuntui kuitenkin vain alavatsassa, ja säteili hieman selkään. Olin odottanut koko kropan valtaavaa polttavaa kipua, mutta en tuntenut sellaista koko synnytyksen aikana! :O Halusin kuitenkin jotain kipulääkettä, ja kätilö ehdotti kohdunkaulanpuudutusta. Sen laitto ehkä hieman nipisteli, mutta ei silti sattunut paljoa. Sain vielä lisäksi spinaalipuudutteen selkään. Mun mielestä kohdunkaulanpuudutus sattui enemmän näistä kahdesta. Kumpikaan ei heti auttanut, ja kestin supistukset paremmin seisaaltaan. Roikuin miehen kaulassa ja hän antoi mehua, koska mulla oli koko ajan kauhee jano :D Supistukset oli tässä vaiheessa tosi lyhyitä, mutta tujakoita. Onneksi tämän kovempaa kipua mun ei tarvinnut tuntea loppusynnytyksen aikana, kun puudutteet alkoi toimia. Spinaalin sivuvaikutuksena jalat alkoi tärisemään ihan hervottomasti. Makasin aika kauan sängyssä, kun tuntui, että jalat oli voimattomat. Kätilö tyhjensi rakon katetrilla. Pian sain alkaa kevyesti ponnistamaan supistuksen aikana. Mies painoi peukalon ja etusormen välissä olevaa akupistettä, ja minä ponnistelin. Kipu helpotti mukavasti näin.
Enää en ole kellonajoista kovin selvillä, mutta siinä kuuden aikaan suunnilleen kätilö ehdotti, että nousisin vähäksi aikaa pystyyn, että vauva laskeutuisi enemmän ja syntyisi ennen kuin puudutteet lakkaavat. Kokeilin muutaman kerran kevyesti ponnistaa kyykyssä, kun mies piteli kainaloista. En voinut kauaa seisoa, kun jalat oli niin voimattoman tuntuiset, että mieluummin makaisin sängyssä.
Papereihin oli kirjattu ponnistusvaiheen alkaneeksi puoli seitsemältä. En vaan aluksi tajunnut, että nyt saan luvan ponnistaa kunnolla, vaan yhä edelleen ponnistelin kevyesti ja säästelin voimia. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että hei, nyt pitäis kai jo ponnistaa oikeesti, ja sit ryhdyttiin tositoimiin :D Vauvan jalat oli ikävästi mun kyljissä, kun ponnistin puoli-istuvassa, ja kokeiltiin välillä kyljellään. Lopulta halusin takaisin puoli-istuvaan asentoon, kun kyljellään ei ollut yhtään sen parempi (ja minä kun nimenomaan en halunnut synnyttää puoli-istuvassa.. noh, pääsin kuitenkin kokeilemaan muitakin asentoja..). Taisin tässä vaiheessa saada oksitosiiniakin vauhdittamaan supistuksia. En tuntenut mitään kipua, vaan ponnistin lähinnä silloin, kun tunsin enemmän painetta. Loppua kohden supistukset oli niin lyhyitä ja niitä tuli tosi tiuhaan, että multa meinas vähän happi loppua kesken. Olis tehnyt mieli pitää minuutin hengähdystauko välissä, mutta ei onnistunut :D Pään syntyessä taisi paikat hieman revetä, ja pari tikkiä ommeltiin emättimeen ja välilihaan. Kun muu vartalo syntyi, tuntui ihan siltä, kun joku olis lyöny mua mahaan ja siitä olis lähteny ilmat pihalle, oli epämukavan tuntuista. Puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen meille syntyi ihana poika klo 19:00! Hän sai pisteitä kokonaiset 10/10.
Jälkeiset syntyi oksitosiinitipan kanssa kymmenen minuuttia myöhemmin, ja synnytyksen koko kestoksi kirjattiin 12h 10min. Sain pojan heti rinnalle, ja se huusi ihan koko ajan. Olin tosi hämilläni, enkä osannut rauhoitella häntä ollenkaan :D Itkin vain onnesta ja helpotuksesta. Odotusaikana olin kuvitellut, millainen meidän lapsi olisi, ja suureksi ilokseni voin sanoa, että hän näyttää paljolti siltä, mitä olin kuvitellut :D Paljon tukkaa, ja mun nenä <3
Kun yritin imettää ensimmäistä kertaa, poika ei saanut otetta ilman rintakumia. Aika hyvin se siitä lähti kumin kanssa, ja imuotekin on ollut hyvä.
Joimme onnittelukaakaot ja -lasit salissa, ja kymmenen jälkeen pääsin vuodeosastolle. Olin sen verran väsynyt, että annoin pojan vauvalaan yöksi. Aluksi oli tosi hankalaa käydä vessassa, kun tuntui, etten osannut enää pissata! Yö meni koko ajan vessassa ravatessa, ja sain vasta aamulla rakon kunnolla tyhjentymään. En ollut kuullutkaan moisesta, joten en osannut varautua tällaiseen ollenkaan!

Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi aivan ihana muisto! Olen ehkä hieman pessimistinen, ja olin ennalta varautunut kolme vuorokautta kestävään synnytykseen, ja miljoona kertaa menkkakipuja kovempaan kipuun. Kumpikaan ei toteutunut, ja voisin jopa väittää, että olisin kestänyt vielä vähän kovempaakin kipua. Luulin, että tällaisia synnytyskertomuksia ei oikeasti ole olemassakaan, näin helppoa se ei voi olla. Onneksi kuitenkin olin väärässä :)