maanantai 24. joulukuuta 2012

Positiivinen raskaustesti

Siitä on vuosi aikaa, kun tein vihdoin positiivisen raskaustestin, jouluaattoaamuna.
Mulla oli ollut jo kaksi viikkoa raskausoireita, mm. pahoinvointia silloin tällöin, sekä tissit oli arat. Kuitenkin vasta kolmas raskaustesti näytti plussaa, kun kuukautiset oli myöhässä viikon. Ensimmäisen raskaustestin tein ennen kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, toisen kun niiden piti alkaa ja kolmannen viikkoa myöhemmin. En voinut uskoa tulosta, 10 kuukauden yritys oli vihdoin tuottanut tulosta! Jouluaatto meni sukulaisille kaiken maailman selityksiä keksiessä, miksi en maista sitä ja tätä alkoholia, mutta kukaan ei epäillyt mitään.
Ensimmäisellä raskauskolmanneksella voin joka päivä todella pahoin, ja aamupahoinvointiin käytin Sea band-rannekkeita. Myös alkuraskauden verinen vuoto järkytti meitä ja luulin jo moneen kertaan raskauden keskeytyneen. Kuitenkin kaikesta huolimatta meillä on nyt 4,5kk ikäinen poika, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
Hyvää joulua kaikille <3

1 kommentti:

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!