perjantai 15. kesäkuuta 2012

Supistelee... taas...

Välillä vauva venyttelee niin, että se tuntuu ihan supistuksilta. Meikäläinen on alle 160cm pitkä, eikä näillä viikoilla mahassa enää ole pituussuunnassakaan hirveästi tilaa. Tämä tuntuu epämukavalta varsinkin istuessa, kun jalat venyttelee jossain kylkiluiden lähistöllä :D
Viimeisen äitipoli-keikan jälkeen latasin iphoneeni supistus-laskurin, jolla voin vaikka yöllä kellottaa supistuksia, jos niistä vielä tulee yhtä pahoja kuin viimeeksi. En ole vielä käyttänyt sitä, mutta kun hieman tutkiskelin, löysin mm. historia- ja taulukkovalikon.
Tänä aamuna heräsin ysiltä ja ajattelin nukkua vielä, mutta sitten alkoi taas supistella enkä saanut enää unta :D Nousin sitten tunnin päästä sängystä. Tällä kertaa supistukset oli kuitenkin normaaleja, enkä jaksanut keskittyä siihen, milloin ne alkaa ja loppuu, kun en niitä hirveästi tuntenut. Ainoastaan se huippu tuntuu, ja sekin vähän epämääräisesti.

Olen aloittanut liikelaskennan kerran aamulla ja illalla, joka päivä. Tunnissa pitäisi siis saada kokoon kymmenen liikettä. Ne voi olla potkuja, muljahduksia, pieniä, tai isoja liikkeitä. Kun sitten käyn pitkäkseni sängylle laskeakseni liikkeitä, menee siinä yleensä vain kymmenisen minuuttia! Toivottavasti vauva tuosta vähän rauhoittuisi viimeisillä viikoilla, nimittäin tuntuu, että ei toi kymmenen liikettä kymmenessä minuutissa kuullosta ihan normaalilta :D En nyt ainakaan vielä kehitä liikkeiden tuntemisesta mitään paniikkia, varsinkin päivisin tunnen aika vähän potkuja. Syy saattaa löytyä siitä, että istukka on edessä ja siis vaimentaa muksaisuja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!