keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Asioiden järjestelyä ja lomailua

Taas on ollut asioiden hoitamista ja paljon tekemistä! Tuntuu, että kun saa jonkun asia pois päiväjärjestysestä, tulee kasa uusia hommia :D Mulla tosiaan alkoi nyt loma, ja mieskin pitää lomaa kaksi viikkoa. Ensimmäiseksi me päätettiin hankkia juhannuksen jälkeen oma auto, ja nyt mies on tulossa autonhakureissulta :) Päädyttiin 2003 vuoden Toyota Corollan farkku-malliin, että mahtuu sitten vaunutkin kyytiin mukaan, eikä tule kauhean ahdasta, jos takana on kaksi ihmistä turvakaukalon kanssa... Tosin se selviää sitten vasta myöhemmin, onko siellä ahdasta, tietenkin :D

Ennen juhannusta mulla oli kontrollikäynti äitipolilla, ja siellä tutkittiin mm. ultralla kohdunkaulan pituutta. Lääkäri sanoi, että kaikki oli muuten ok, mutta käsikopelolla kohdunsuu tuntuu hieman pehmeältä, ja että otetaan varmuuden vuoksi testi emättimestä, että onko ennenaikaisuudelle vaaraa. Testi näytti negatiivista, eli on joku alle 2% mahdollisuus ennenaikaisuudelle. Sain kuitenkin vielä ensi viikolle uuden ajan ja lääkäri vielä lopuksi varoitteli, ettei kannata mennä järviveteen uimaan, ettei tule supistuksia.

Kävin tänään ostamassa meille teepannun, kun sellaista ei vielä ollut. Kotimatkalla kastuin ihan läpimäräksi, kun en ottanut sateenvarjoa mukaan, ja päätin heti keitellä teetä :) Pystyn enää sateisina päivinä juomaan teetä, kun muuten tulee kauhee hiki otsalle, eikä siitä voi oikein nauttia :( Pitäisi muuten kokeilla sitä vadelmalehtiteetä muutaman viikon päästä ;)


Loppuun vielä pari kuvaa masusta. Nyt on rv 32+0. Välillä tuntuu siltä, että kun noita kuvia katselee, niin maha on kyllä ihan päivästä riippuen eri näkönen ja kokonen :D

 rv 29+3

rv32+0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!