perjantai 3. toukokuuta 2013

Päiväkotiin

Päiväkotihakemus on tehty. Mulla ei aiemmin ollut mitään sitä vastaan, että laittaisin pikkuisen hoitoon vaikka jo 9-kuukautisena, jos vaan tarve (=rahatilanne) niin vaatii. Nyt kun tein hakemuksen, päiväsin sen syyskuun alkuun ja tuntuu hirveältä ajatukselta, että äitiysloma on loppu, ja nyt olen hoitovapaalla muutaman kuukauden. Tuntuukohan pojan hoitoon laittaminen niin kauheelta koska en itse halua mennä töihin? :D
Joudun etsimään uusia töitä, koska edellinen työpaikkani meni kiinni. Oon siis ollut jo valmiiksi yli vuoden pois töistä. Toisaalta mieli halajaisi jo ihmisten ilmoille ja töitä paiskimaan, mutta toisaalta on ollut ihanaa, kun olen paistanut aamulla leivän aamupalaksi, lojunut sängyllä kasvonaamio naamalla ilman mitään kiirettä (toki jokainen päivä ei ole samanlainen :D).

Ensimmäistä kertaa puistossa keinumassa.

Poika olisi siis vuoden ikäinen, jos hän syksyllä aloittaisi päiväkodissa. Jos sen takia, että haluaisin jäädä pidemmäksi aikaa kotiin jos mies ei pääse syksyllä opiskelemaan. Mieheni ei nyt kuitenkaan ole sieltä tyhmimmästä päästä, ja uskonkin että hänet valitaan. Tietoa jännätään heinäkuuhun asti, ja sitten meilläkin varmaan menee suunnitelmat uusiksi: luvassa on luultavasti opiskelijakämpän ja töiden hakua (ja vauvahaaveiden siirtämistä? :( ). On kurjaa muuttaa, varsinkin, kun kyseessä ei ole meidän oma omakotitalo vaan pieni opiskelijaluukku. Rahatilanteestakin saan stressata tälläkin hetkellä, joten en halua edes ajatella, millaista se syksyllä tulee olemaan.


Muutaman päivän ajan poju on alkanut yhä useammin nousemaan seisomaan tukea vasten, ja varmaan ottaa ensiaskeleet kesän aikana :) Kuulemma päiväkodissa lapsella on helpompaa, jos hän osaa kävellä. Täytyy pojan vielä opetella istumaan ilman tukea, että voi sitten pudota aina pyllylleen kävelyä harjoitellessa :)

Miten aikaisin äitiysloman lopun jälkeen te aiotte palata töihin? Ja millaista hoitomuotoa olette lapsellenne ajatellut?

3 kommenttia:

  1. Mä palaan töihin syyskuun alussa ja teen lyhennettyä 4 päiväistä viikkoa. Mies jää sitten kotiin ja on luultavasti seuraavaan kevääseen saakka. Miehen olisi tarkoitus saada opiskelut suoritettua loppuun siinä samalla ja osittain siksi myös minun työviikko on kevennetty. Jää ainakin se yksi arkipäivä jonka voi käyttää kokonaan opintoihin. Keväälle 2014 voisi harkita myös satunnaista lastenhoitoa 1-2 pv / viikko, niin voisi poju totuttautua pikkuhiljaa uusiin ympyröihin. Mutta näyttää nyt vahvasti siltä, että kotona saapi olla ainakin 2 vuotiaaksi saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toi kuullostaa kyllä hyvältä! Meillä ne opiskelut ei taida ihan hoitua kotoa käsin, joten tuollainen järjestely ei ole mahdollinen :/

      Poista
  2. Mä teen tulevana syksynä vaan satunnaisia keikkahommia, jolloin äitini voi hoitaa poikaa. Keväälle 2014 olen miettinyt, että voisin aloitella töitä 3-4 päivänä viikossa. Toiveena olisi tuolloin perhepäivähoito tai sitten muutaman samanikäisen kanssa yksityisen lastenhoitajan palkkaaminen, sehän on suunnilleen saman hintaista kuin päiväkoti, pitäis vaan sopivat kaverit löytää. 2014 syksylle voisi sitten hakea päiväkotipaikkaa, toivottavasti sen saisi kodin läheltä, mutta ei taida olla itsestäänselvää.

    VastaaPoista

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!