sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Valtakunnassa kaikki hyvin

Plaah, ei vieläkään mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä. Kaksi viikkoa sitten olin aivan paniikissa, nyt se tulee, pakko valmistautua! Eikä vieläkään mitään. Kyllä on vaikea ennustaa kuinka lähellä tuleva synnytys on! Kai sen pystyy vasta sitten sanomaan varmaksi, kun se oikeasti käynnistyy.

Raskausviikko 37 alkoi tällä viikolla, joka tarkoittaa sitä, että vauvan on lupa tulla maailmaan myös lääkäreiden puolesta. Tulossa oli omat baby shower kutsut, jotka päätin järjestää itse, koska kukaan muu ei niitä mulle olisi järkännyt. Siispä siivosin ja leivoin juhlia varten. Meitä oli vain muutama tulossa, joten tein tällaisen pienen kakun:


Ja kun ei ollut paljon rahaa, en tilannut netistä aineita kakun koristeisiin, vaan tyydyin marketin valikoimaan (hyi, toi sininen väri! :( )

Rv 37 kunniaksi aloitin myös vadelmalehtiteen juomisen. En ollut uskaltanut aloittaa sitä aikaisempien suunnitelmieni mukaan viikolla 35, koska en tiennyt ihan tarkkaan, voiko tämän juomisella olla vaikutusta vauvan tuloon. Täytyy muuten sanoa, että maistuu oikein hyvältä! Kuumista säistä huolimatta olen onnistunut juomaan 2-3 kuppia päivässä. Heti ensimmäisen kupin jälkeen vauva alkoi liikkua tosi paljon, ja mun mielestä venytteli oikein huolella. Muuten en kyllä ole huomannut mitään supistuksia vahvistavaa vaikutusta tai muutakaan.


Lopuksi vielä masukuva! Viikkoja 36+0. Kohtu on aika ylhäällä, ja sen alkaa jo huomata näistä kuvistakin. Muuten masu ei näytä muuttaneen muotoaan :) Neuvolassa saatiin painoarvioksi 2800-2900g, että alle kolmen kilon. Jos tällä tavalla edetään lähelle laskettua aikaa, painoarvio on n. 3,5kg.



Uskalsin vihdoin käydä myös uimassa ensimmäistä kertaa, eikä kyllä alkanut supistelemaan! Tosin vesi oli +25 astetta ^_^''


Cinnamonroll girl ja iso pieni herra 36+4 <3

4 kommenttia:

  1. Itsekin huomaan jatkuvasti miettiväni, että onkohan tämä tai tämä nyt merkki lähestyvästä synnytyksestä. Sunnuntai jännittää, sillä silloin lopetetaan supistusten estolääkitys ja vauvalla on lupa syntyä. Saa nähdä onko poika niin tosissaan sieltä tulossa, kuin tässä ollaan viime viikot pelätty.

    Onko tuon teen tarkoitus muuten oikasti voimistaa supistuksia? Mielenkiintoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me myös venailtiin viime viikolle asti ja jännättiin, että nyt se syntyy ja apua!! Mutta ei ole mitään tapahtunut, ja nyt oon lähinnä fiiliksillä "tässähän menee vielä kuukausi..." :D Kuitenkin pikkuinen päättää yllättää ja vedet menee jossain kahvilassa huomenna tms :D

      Jotain sen tapaista lueskelin tuosta teestä, että vahvistaisi jo olemassa olevia supistuksia, sekä vahvistaisi kohtua synnytystä varten... Netistä saa vähän erilaista tietoa riippuen siitä, mistä lukee :D

      Poista
    2. Hahaa! :) Elokuvissa ne vedet tosiaan menevät aina jossain täpötäydessä ravintolassa tai vastaavaa.. Mutta oikeasti! Oletko koskaan nähnyt tai kuullut juttua, että jollain olisi mennyt vedet julkisella paikalla? :D Minä en! Pohdiskeltiin ja naureskeltiin tätä juuri siskon kanssa. Kuinkahan yleistä se todellisuudessa on? Olisi mielenkiintoista tietää.

      Poista
    3. Itseasiassa en kyllä ole kuullut että kenelläkään on mennyt :D Vähän lämmitti mieltä :D Oon meinaan kerran oksentanut kaupan kassajonossa, ja se oli TODELLA noloa!! Niin voisin kuvitella, että jos oikein kunnolla hulahtaisi vedet niin se kuuluis tohon samaan kategoriaan xD

      Poista

Jätäthän kommentin käynnistäsi, kiitos!