Poika täyttää tänään 13. päivä 6kk. Ajattelin listata uusia juttuja, ja sellaisia, mitkä ovat muuttuneet.
Poju 6kk osaa:
-Tarttua varpaisiin ja viedä ne suuhun
-Kiljua "ei" epämieluisissa tilanteissa
-Nukahtaa pinnasänkyyn rituaalien jälkeen itsestään (paitsi nyt kun tehdään 4 hammasta kerralla... Tämäkin riippuu ihan päivästä)
-Viedä esineitä suuhun
-Seurata katseellaan
-Tuijottaa silmiin pitkiä aikoja
-Kääntyä selältä vatsalleen
-Liikkua lelun perään lattialla
-Liikkua peruuttamalla/pyörimällä itsensä ympäri
-Osaa nojata käsiin vatsallaan. Kädet ja pylly nousee vuorotellen lattiasta
-Pitää pulloa ja lusikkaa (jotenkuten :D)
-Osaa sanoa "äiti"
-Antaa vauhtia itselleen sitterissä
-Vaatii Soft kitty-laulun rauhoittuakseen sängyssä
-6 hammasta
-Menee yöunille n. klo 23 aikaan
-Ei pidä pukemisesta, tosin tykkää kun riisutaan :D
-Syö soseita ja puuroa
-Tykkää kutittamisesta ja "missä äiti?"-leikistä
-Ei tykkää olla yksin
-Vierastaa
-Pituus 71,5cm ja paino 7,3kg (5kk neuvolassa)
-Bodyn koko 74 ja housujen 68. Sukat kokoa 19/21
-Nukkuu mielellään vaunuissa ja autossa
-Pitää vauvauinnista
-On kiinnostunut aikuisten ruokailusta
Poju 0-3kk:
-Itki turvakaukalossa ja kaupassa
-Piti nukuttaa aina syliin josta siirrettiin sänkyyn
-Itki klo 18-01 joka ilta
-Nukahti heijaamalla koppaa harson ja tutin kanssa (+3kk)
-Söi huonosti rintaa (alk. n. 3vko) ja enemmän pullosta
-Äiti käytti joka päivä korvatulppia ekat 2kk (kerran huomasin vasta neuvolassa että mulla on korvatulpat edelleen päässä :D)
-Säikkyi ääniä (5kk asti)
-Möllötti ammeessa hoomoilasena
-Jokelsi enemmän
-Yöunille 00-02 välillä
Nyt kun vertailee tämänhetkistä tilannetta ja ekoja kuukausia vauvan kanssa, alkaa tää tuntumaan siltä, että pikkuhiljaa rupee vauvanhoito sujumaan. En haluais ihan heti uudestaan kokea samanlaisia ekoja kolmea kuukautta, mitä pojan kanssa oli. Silti ajattelen jatkuvasti pikkukakkosta, ja millaista elämä olisi kahden lapsen kanssa. Nää haaveet tuntuu aika tyhmiltä, kun poika on vasta puolivuotias.. Mutta silti. Kai tää on taas sellasta orastavaa vauvakuumetta, jossa kaikki mahdottomimmatkin haaveet tuntuu olevan mahdollisia..?
Noista poitsun hampaista vielä sen verran, että ne kaksi ensimmäistä tuli viikon erotuksella alas eteen (3kk iässä). Seuraavaksi huomasin ylhäälle tulevan kulmahampaan(5,5kk), ja parin päivän päästä toisen. Nyt kun kurkkasin taas suuhun (poika ei oikein anna sinne katsoa enkä siksi oo aiemmin huomannut hampaita), näin että toinen yläetuhammas on tullut ikenestä läpi, mutta toisen ien on vasta vetäytynyt.. Laitoin nyt silti että 6 hammasta :D Kun nämä 4 tunkee yhtäaikaa läpi, mahtaa pojalla olla kipua ja vaivaa niistä. Meillä on ollut viikon ajan flunssaa ja poikakin on tainnut saada siitä osansa. Välillä hengitys rohisee ja olen antanut keittosuolatippoja, että räkä lähtis pois. Aina välillä ei oikein tiedä, pitäisikö tähän ja tähän itkuun antaa nestemäistä panadolia vai ei. Ei ole oikein kokemusta, millainen poika on ilman niitä hammasvaivoja :D Sitten ollaan menty lottoamalla, annettu jos mikään ei oikein tunnu auttavan ja itku vaan jatkuu... Sitten kun annetaan panadolia jo kolmatta päivää putkeen, rupee miettimään että annankohan mä tätä ihan turhaa sille?
Meillä on huomenna asuntonäyttö! Käydään kurkkaamassa omakotitaloa lähellä keskustaa. Ollaan jo pitkään haaveiltu omasta kodista (varsinkin nyt kun asutaan ärsyttävässä kerrostalossa) jota laittaa... Nyt löytyi pikkasen yli budjetin oleva, vähän remonttia kaipaava talo, jossa on iso piha ja koulu samalla kadulla! Oon niin innoissani! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1kk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1kk. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
tiistai 9. lokakuuta 2012
Imetyksestä
Meillä on käyty jo kuukauden uuvuttavaa taistelua imetyksen kanssa. Poika ei suostu syömään rinnasta ollenkaan, vaan huutaa ihan hulluna. Jo pelkkä kyljelleen asettaminen imetystyynyn päälle saa hänet huutamaan. Ollaan jouduttu lukemattomia kertoja antamaan koko ateria pullosta, kun ei tästä vaan tule mitään. Aluksi kuvittelin, että ei se mitään, jos imetys ei onnistu ja annetaan pojalle korviketta, vaan on tämä herättänyt niin paljon tunteita pintaan, etten olisi uskonut.
Todettakoon tähän, että ollaan löydetty jonkinlainen rytmi. Meillä mennään nukkumaan joskus 23 aikaan. Yöllä syödään melkein joka kerta puoli neljän-viiden aikaan, ja seuraavan kerran vasta puoli yhdeksän kieppeillä. Päivällä syödään kolmen tunnin välein, jos se auttaisi vatsavaivoihin (yleensä nälkä tulee juuri kolmen tunnin jälkeen, mutta välillä poika saattaa nukkua neljäkin tuntia, jolloin täytyy herätellä syömään). Kerta-annos on jotain 100-125ml.
Ihan aluksi ensimmäisen kiukkuviikon jälkeen soitin neuvolaan, ja pääsin näytille sinne. Saatiin ohjeet, että älä imetä edes yöllä sängyssä kyljellään, vaan ainoastaan istualtaan koska isommat vauvat (sillon ikää 1kk :D) ei välttis pidä kyljellään imettämisestä. Th tarkasti myös miten imetys sujuu. Tietenkään poika ei vetänyt hirveitä raivareita, vaan kaikki sujui hienosti. Kommenttia tuli, että imuote on ok. Sitten näillä eväillä lähdettiin kotio, ja luulin tilanteen parantuneen. Meni muutama päivä, kun samat raivokohtaukset alkoi, eikä mikään auttanut. Lopetettiin d-tipat ja annoin Cuplatonia. Luulen, että d-tippojen lopettaminen auttoi vähän, mutta Cuplatonista ei ole ollut ihan hirveästi apua.
Kun sitä antaa kokonaisia aterioita pullosta, ja pääsee säkällä imettämään kerran päivässä, alkaa se maidontuotantokin ehtyä. Aluksi ajattelin pumpata joka aterian rintapumppuun, kun pullosta herra kuitenkin onnistuu syömään. Kuitenkin tämä on ollut liian työlästä, kun maito pitää lämmittää vesihauteessa (kestää liian kauan) ja pumppua pitäisi steriloida ja koota kolmen tunnin välein, ei musta ole ollut siihen. Olen ajatellut imettämisen lopettamista, mutta en vain millään haluaisi. Tuntuu, että jos vielä sinnittelisin pari kuukautta, niin se riittäisi mulle. Yksin kotona näiden raivarien kanssa vaan on niin helvetin raskasta, enkä saa välillä mitään kontaktia poikaan.
Alkuun ajattelin, että poju ei suostu syömään rinnasta, koska ollaan annettu korviketta ja tuttia "liian helposti". Eräänä iltana kakka ei ollut tullut pojalta varmaan kolmeen päivään, vaikka yleensä tulee joka ilta. Taas yritettiin saada häntä rinnalle, eikä onnistuttu. Sitten tuli kakka, ja poika oli itse päivänsäde. Kokeiltiin saman tien imetystä uudelleen ja se meni niin hienosti! Tajusin, että tämän takana on suurimmaksi osaksi vatsanväänteet, ja olin todella helpottunut. Nykyään on niitä parempia päiviä, kun voin imettää koko päivän ennen yhtään rintaraivaria ja välillä tulee vastaan sellaisia, että on annettu koko päivä korviketta. Nyt vaan täytyy yrittää saada se kakka tulemaan säännöllisesti, ainakin silloin kun se alkaa haittaamaan imetystä. Ollaan kokeiltu kuumaa kylpyä, hierontaa, jalkojen pumppausta ja jopa kuumemittaria. Välillä auttaa, välillä ei. Mitä kikkoja voisi vielä kokeilla?
Pojan ollessa seitsemisen viikkoa vanha, aloimme nähdä ensimmäisiä oikeita hymyjä <3 Nykyään (nyt 8 vkoa) vauva hymyilee puheelle ja laululle, eikä meidän tarvitse houkutella sitä esiin. Kyllä sitä alkaa tuntumaan, että edes välillä on asiat hyvin, kun poika väläyttää ihanaa hymyään. ^_^
Todettakoon tähän, että ollaan löydetty jonkinlainen rytmi. Meillä mennään nukkumaan joskus 23 aikaan. Yöllä syödään melkein joka kerta puoli neljän-viiden aikaan, ja seuraavan kerran vasta puoli yhdeksän kieppeillä. Päivällä syödään kolmen tunnin välein, jos se auttaisi vatsavaivoihin (yleensä nälkä tulee juuri kolmen tunnin jälkeen, mutta välillä poika saattaa nukkua neljäkin tuntia, jolloin täytyy herätellä syömään). Kerta-annos on jotain 100-125ml.
Ihan aluksi ensimmäisen kiukkuviikon jälkeen soitin neuvolaan, ja pääsin näytille sinne. Saatiin ohjeet, että älä imetä edes yöllä sängyssä kyljellään, vaan ainoastaan istualtaan koska isommat vauvat (sillon ikää 1kk :D) ei välttis pidä kyljellään imettämisestä. Th tarkasti myös miten imetys sujuu. Tietenkään poika ei vetänyt hirveitä raivareita, vaan kaikki sujui hienosti. Kommenttia tuli, että imuote on ok. Sitten näillä eväillä lähdettiin kotio, ja luulin tilanteen parantuneen. Meni muutama päivä, kun samat raivokohtaukset alkoi, eikä mikään auttanut. Lopetettiin d-tipat ja annoin Cuplatonia. Luulen, että d-tippojen lopettaminen auttoi vähän, mutta Cuplatonista ei ole ollut ihan hirveästi apua.
Kun sitä antaa kokonaisia aterioita pullosta, ja pääsee säkällä imettämään kerran päivässä, alkaa se maidontuotantokin ehtyä. Aluksi ajattelin pumpata joka aterian rintapumppuun, kun pullosta herra kuitenkin onnistuu syömään. Kuitenkin tämä on ollut liian työlästä, kun maito pitää lämmittää vesihauteessa (kestää liian kauan) ja pumppua pitäisi steriloida ja koota kolmen tunnin välein, ei musta ole ollut siihen. Olen ajatellut imettämisen lopettamista, mutta en vain millään haluaisi. Tuntuu, että jos vielä sinnittelisin pari kuukautta, niin se riittäisi mulle. Yksin kotona näiden raivarien kanssa vaan on niin helvetin raskasta, enkä saa välillä mitään kontaktia poikaan.
Alkuun ajattelin, että poju ei suostu syömään rinnasta, koska ollaan annettu korviketta ja tuttia "liian helposti". Eräänä iltana kakka ei ollut tullut pojalta varmaan kolmeen päivään, vaikka yleensä tulee joka ilta. Taas yritettiin saada häntä rinnalle, eikä onnistuttu. Sitten tuli kakka, ja poika oli itse päivänsäde. Kokeiltiin saman tien imetystä uudelleen ja se meni niin hienosti! Tajusin, että tämän takana on suurimmaksi osaksi vatsanväänteet, ja olin todella helpottunut. Nykyään on niitä parempia päiviä, kun voin imettää koko päivän ennen yhtään rintaraivaria ja välillä tulee vastaan sellaisia, että on annettu koko päivä korviketta. Nyt vaan täytyy yrittää saada se kakka tulemaan säännöllisesti, ainakin silloin kun se alkaa haittaamaan imetystä. Ollaan kokeiltu kuumaa kylpyä, hierontaa, jalkojen pumppausta ja jopa kuumemittaria. Välillä auttaa, välillä ei. Mitä kikkoja voisi vielä kokeilla?
Pojan ollessa seitsemisen viikkoa vanha, aloimme nähdä ensimmäisiä oikeita hymyjä <3 Nykyään (nyt 8 vkoa) vauva hymyilee puheelle ja laululle, eikä meidän tarvitse houkutella sitä esiin. Kyllä sitä alkaa tuntumaan, että edes välillä on asiat hyvin, kun poika väläyttää ihanaa hymyään. ^_^
torstai 27. syyskuuta 2012
Myös äidinkin kuulumisia
Tällä kertaa ajattelin kertoa, mitä minulle nykyään kuuluu.
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat olleet kaikista väsyttävimmät. Itkua on ollut niin paljon, että vasta nyt olen alkanut nauttia vauvasta edes vähän. Tämä on ollut todella hämmentävää, kun vaikka kuinka haluaisi välittää enemmän omasta vauvastaan, jokapäiväinen itku (jolle ei osaa tehdä mitään) ottaa niin paljon voimille, että päivät on pelkästään suorittamista, ei nauttimista. Nyt olemme jättäneet d-tipat pois, ja koitetaan hoidella masukipuja uusilla keinoilla, ja jotain pientä tulosta ollaan huomattu.
Synnytyksestä jäi siis hyvät muistot, omalla kohdallani kipu ei ollut ylivoimaista ja kaikki meni "niinkuin Strömsössä". Maito nousi viimeisenä päivänä sairaalassa kunnolla, ja jouduin pumppaamaan maitoa parikin kertaa päivässä. Sen jälkeen maitoa on tullut jopa liian vähän herran tarpeisiin. Jälkivuoto oli kohtuullista ja loppui siinä kolme-neljä viikkoa synnytyksestä.
Painoa tuli raskausaikana yhteensä n. 5 kiloa ja painoin synnärille lähtiessä 62kg. Kaikki kilot jäivät sairaalaan, ja viikko synnytyksestä painoin 56kg. Se on jopa vähemmän kuin ennen raskautta, wow :D Mitään ennen ja jälkeen-mahakuvia en ole ottanut, enkä varmaan otakaan, mutta mainittakoot, että maha on saman näköinen pieni pömppö kuin ennen raskautta. Ainoastaan raskausarvet (joita sitten tulikin viimeisillä viikoilla vanhan leikkausarven ympärille monta) kertovat, että olen joskus ollut raskaana. Omat vaatteet mahtuivat päälle ensimmäisen viikon jälkeen. Kaikki tutut äidit painottavat sitä, kuinka imettävä ei saa laihduttaa, mutta en kyllä ymmärrä, miksi kukaan mut tunteva kuvittelee, että mä edes jaksaisin laihduttaa? :D Jopa oma äitini jaksaa muistuttaa asiasta, vaikka hän varmasti tietää, etten ole ikinä jaksanut edes aloittaa laihduttamista, ja olen oikein tyytyväinen kroppaani sellaisena kuin se on. Kuvittelin melkein loppusuoralle asti, että masu pyöristyy ja kasvaa vielä, enkä oikein enää pitänyt raskausvatsastani. Halusin oman pömppömahani takaisin. Ehkä tähän vaikutti kesä, kun kaikilla oli vähän vaatteita ja paljasta pintaa näkyi paljon joten aloin kaipaamaan omaa kroppaa.
Synnytyshän käynnistyi menkkamaisilla supistuksilla. Samanlaisia jomotuksia on nyt tullut taas muutaman kerran, ja olen jo luullut, että menkat alkavat. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, mutta aina kun kipu tulee, muhun iskee jonkinlainen paniikki, että nyt tätä "synnytyskipua" kestää tauotta muutaman päivän. Supistukset kun kesti vain sen puoli minuuttia kerrallaan ja sen jälkeen oli taas normaali olo, niin menkkakivut pelottaa tän takia nyt kamalasti. Kai nää fiilikset tasaantuu tästä sitten kun ne menkat joskus alkaa...
Olen kyllä nyt alkanut kyllästyä meidän neuvolantätiin. Sunnuntaina alkoi kuume ja rintatulehdus. Maanantaiaamuna soitin hänelle, ja kysyin että menenkö lääkäriin. Th:n mielestä kannatti jäädä kotiin seurailemaan tilannetta, mutta soitin kuitenkin lääkärille anopin kehotuksesta. Sain antibioottikuurin ja samana iltana kuume oli jo 39 astetta. Pistää vaan miettimään, että jos en olisi käynyt tarkistuttamassa tilannetta, olisin kyllä todella kipeä tällä hetkellä. Miksi meidän neuvolantäti neuvoi parantelemaan kotona??! Luulisi hänen tietävän vanhempana naishenkilönä miten pahaksi rintatulehdus voi mennä...
Keskiviikkona mentiin sitten neuvolaan, kun pojalla oli neuvolalääkäriaika. Siellä th kysyi, että vieläkö annetaan rela+d-tippoja, joita hän oli määrännyt. Sanoin, että ei anneta yhtään mitään, kun tuntuu, että itkua oli paljon enemmän ja että poika saa korvikkeesta vähän d-vitamiinia. Siihen th sanoi tosi pomottavaan sävyyn että kyllä täytyy antaa d-tippoja, 5 päivässä eikä riitä että antais vaikka joka toinen päivä, koska se 5/pvä on minimi. Kuullosti ihan siltä, että niitä tippoja on annettava vaikka lapsi huutaisi 24/7. Hän sai tuolla tavalla asian ilmaistuaan mut tuntemaan itseni varsin huonoksi äidiksi, mutta minähän sen lapsen kanssa joudun olemaan joka päivä ja kuuntelemaan sitä itkua, niin ehkä näen parhaaksi pitää pientä taukoa niistä. Tässä masuvaiva-ongelmassa otetaan kyllä kaikki neuvot vastaan, mutta kun th sanoi että cuplatonia ei kannata käyttää vielä ja samana päivänä lääkäri määräsi cuplatonia, alkaa vähän menemään hermot, kun tuntuu, että meidän terveydenhoitajalla ei ole ammattitaitoa. Aiemmin olen luottanut hänen neuvoihinsa, mutta nyt tekee mieli kyseenalaistaa kaikki mitä hän sanoo :( Tämän käynnin jälkeen menin sitten kyselemään apteekista mm. relatippoja (ilman d-vitamiinia, 18e), cuplatonia (14e) ja korvakuumemittaria (yli 100e (ok näitä löytyi kyllä netistä selailemalla halvempiakin)). Alkoi niin vituttamaan toi rahanmeno, kun kaikkea pitäis kokeilla, mutta mistään ei ole varmuutta, toimiiko. Otin vaan cuplatonit ja marssin ulos. Kotona muistin, että olisi ollut olemassa joku toinen merkki, mitä pitää antaa muutaman kerran päivässä ilmavaivoihin, kun cuplatonia annetaan ennen joka ateriaa. Siitäkös sitten aloin taas kiehumaan entistä enemmän, kun rahaa meni taas "hukkaan" :D Eilinen oli kyllä niiin huono päivä, ettei mitään rajaa! Kai tää johtuu osaksi myös stressistä, kun täytyy valmistella sunnuntain ristiäisiä, mutta ei saisi valmistella mitään, vaan levätä. Tällaisina huonoina päivinä annan pojan illalla isälleen ja menen kylppäriin pesulle. Pesen kasvot kaikessa rauhassa, laitan ihanaa voidetta naamaan ja sen jälkeen rasvaan koko kropan jollain hyväntuoksuisella voiteella. Se on mun tapani parantaa mielialaa, kun päivä on ollut kamala. Oon myös huomannut, että karkkia ja suklaata uppoo enemmän kuin aiemmin. Mutta sekin tuntuu auttavan huonoon mieleen, joten sallittakoot :D
Nyt menen iskemään kaalinlehdet rintsikoihin ja katselemaan, josko beibi olis jo hereillä.
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat olleet kaikista väsyttävimmät. Itkua on ollut niin paljon, että vasta nyt olen alkanut nauttia vauvasta edes vähän. Tämä on ollut todella hämmentävää, kun vaikka kuinka haluaisi välittää enemmän omasta vauvastaan, jokapäiväinen itku (jolle ei osaa tehdä mitään) ottaa niin paljon voimille, että päivät on pelkästään suorittamista, ei nauttimista. Nyt olemme jättäneet d-tipat pois, ja koitetaan hoidella masukipuja uusilla keinoilla, ja jotain pientä tulosta ollaan huomattu.
Synnytyksestä jäi siis hyvät muistot, omalla kohdallani kipu ei ollut ylivoimaista ja kaikki meni "niinkuin Strömsössä". Maito nousi viimeisenä päivänä sairaalassa kunnolla, ja jouduin pumppaamaan maitoa parikin kertaa päivässä. Sen jälkeen maitoa on tullut jopa liian vähän herran tarpeisiin. Jälkivuoto oli kohtuullista ja loppui siinä kolme-neljä viikkoa synnytyksestä.
Painoa tuli raskausaikana yhteensä n. 5 kiloa ja painoin synnärille lähtiessä 62kg. Kaikki kilot jäivät sairaalaan, ja viikko synnytyksestä painoin 56kg. Se on jopa vähemmän kuin ennen raskautta, wow :D Mitään ennen ja jälkeen-mahakuvia en ole ottanut, enkä varmaan otakaan, mutta mainittakoot, että maha on saman näköinen pieni pömppö kuin ennen raskautta. Ainoastaan raskausarvet (joita sitten tulikin viimeisillä viikoilla vanhan leikkausarven ympärille monta) kertovat, että olen joskus ollut raskaana. Omat vaatteet mahtuivat päälle ensimmäisen viikon jälkeen. Kaikki tutut äidit painottavat sitä, kuinka imettävä ei saa laihduttaa, mutta en kyllä ymmärrä, miksi kukaan mut tunteva kuvittelee, että mä edes jaksaisin laihduttaa? :D Jopa oma äitini jaksaa muistuttaa asiasta, vaikka hän varmasti tietää, etten ole ikinä jaksanut edes aloittaa laihduttamista, ja olen oikein tyytyväinen kroppaani sellaisena kuin se on. Kuvittelin melkein loppusuoralle asti, että masu pyöristyy ja kasvaa vielä, enkä oikein enää pitänyt raskausvatsastani. Halusin oman pömppömahani takaisin. Ehkä tähän vaikutti kesä, kun kaikilla oli vähän vaatteita ja paljasta pintaa näkyi paljon joten aloin kaipaamaan omaa kroppaa.
Synnytyshän käynnistyi menkkamaisilla supistuksilla. Samanlaisia jomotuksia on nyt tullut taas muutaman kerran, ja olen jo luullut, että menkat alkavat. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, mutta aina kun kipu tulee, muhun iskee jonkinlainen paniikki, että nyt tätä "synnytyskipua" kestää tauotta muutaman päivän. Supistukset kun kesti vain sen puoli minuuttia kerrallaan ja sen jälkeen oli taas normaali olo, niin menkkakivut pelottaa tän takia nyt kamalasti. Kai nää fiilikset tasaantuu tästä sitten kun ne menkat joskus alkaa...
Olen kyllä nyt alkanut kyllästyä meidän neuvolantätiin. Sunnuntaina alkoi kuume ja rintatulehdus. Maanantaiaamuna soitin hänelle, ja kysyin että menenkö lääkäriin. Th:n mielestä kannatti jäädä kotiin seurailemaan tilannetta, mutta soitin kuitenkin lääkärille anopin kehotuksesta. Sain antibioottikuurin ja samana iltana kuume oli jo 39 astetta. Pistää vaan miettimään, että jos en olisi käynyt tarkistuttamassa tilannetta, olisin kyllä todella kipeä tällä hetkellä. Miksi meidän neuvolantäti neuvoi parantelemaan kotona??! Luulisi hänen tietävän vanhempana naishenkilönä miten pahaksi rintatulehdus voi mennä...
Keskiviikkona mentiin sitten neuvolaan, kun pojalla oli neuvolalääkäriaika. Siellä th kysyi, että vieläkö annetaan rela+d-tippoja, joita hän oli määrännyt. Sanoin, että ei anneta yhtään mitään, kun tuntuu, että itkua oli paljon enemmän ja että poika saa korvikkeesta vähän d-vitamiinia. Siihen th sanoi tosi pomottavaan sävyyn että kyllä täytyy antaa d-tippoja, 5 päivässä eikä riitä että antais vaikka joka toinen päivä, koska se 5/pvä on minimi. Kuullosti ihan siltä, että niitä tippoja on annettava vaikka lapsi huutaisi 24/7. Hän sai tuolla tavalla asian ilmaistuaan mut tuntemaan itseni varsin huonoksi äidiksi, mutta minähän sen lapsen kanssa joudun olemaan joka päivä ja kuuntelemaan sitä itkua, niin ehkä näen parhaaksi pitää pientä taukoa niistä. Tässä masuvaiva-ongelmassa otetaan kyllä kaikki neuvot vastaan, mutta kun th sanoi että cuplatonia ei kannata käyttää vielä ja samana päivänä lääkäri määräsi cuplatonia, alkaa vähän menemään hermot, kun tuntuu, että meidän terveydenhoitajalla ei ole ammattitaitoa. Aiemmin olen luottanut hänen neuvoihinsa, mutta nyt tekee mieli kyseenalaistaa kaikki mitä hän sanoo :( Tämän käynnin jälkeen menin sitten kyselemään apteekista mm. relatippoja (ilman d-vitamiinia, 18e), cuplatonia (14e) ja korvakuumemittaria (yli 100e (ok näitä löytyi kyllä netistä selailemalla halvempiakin)). Alkoi niin vituttamaan toi rahanmeno, kun kaikkea pitäis kokeilla, mutta mistään ei ole varmuutta, toimiiko. Otin vaan cuplatonit ja marssin ulos. Kotona muistin, että olisi ollut olemassa joku toinen merkki, mitä pitää antaa muutaman kerran päivässä ilmavaivoihin, kun cuplatonia annetaan ennen joka ateriaa. Siitäkös sitten aloin taas kiehumaan entistä enemmän, kun rahaa meni taas "hukkaan" :D Eilinen oli kyllä niiin huono päivä, ettei mitään rajaa! Kai tää johtuu osaksi myös stressistä, kun täytyy valmistella sunnuntain ristiäisiä, mutta ei saisi valmistella mitään, vaan levätä. Tällaisina huonoina päivinä annan pojan illalla isälleen ja menen kylppäriin pesulle. Pesen kasvot kaikessa rauhassa, laitan ihanaa voidetta naamaan ja sen jälkeen rasvaan koko kropan jollain hyväntuoksuisella voiteella. Se on mun tapani parantaa mielialaa, kun päivä on ollut kamala. Oon myös huomannut, että karkkia ja suklaata uppoo enemmän kuin aiemmin. Mutta sekin tuntuu auttavan huonoon mieleen, joten sallittakoot :D
Nyt menen iskemään kaalinlehdet rintsikoihin ja katselemaan, josko beibi olis jo hereillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)